Ka ora.

Elämää.

2012-01-27T15:04:00.007+02:00

Joulukukkani ei auennut jouluksi. Katselin ärsyytyneenä muiden upeita asetelmia: heidän koristelunsa näyttivät niin tunnelmallisilta ja lämpöisiltä, mutta minua odotti kotona päivästä toiseen pelkkä vihreä varsi. Joulukukan kuuluu kukkia jouluna, ja piste. Mitä hyötyä siitä muuten on?

Jokin sai minut kuitenkin pitämään tämän itsepäisen epäkukan pöydälläni. Toivo? Vai kenties Usko? Niinäkin päivinä, kun käteni halusi viskata koko lupauksensa pettäneen roskan ikkunasta seitsemän kerrosta alas, niinäkin päivinä hillitsin itseni ja luotin biologian kirjan tietoon siitä, että jonain päivänä se aukeaa.

Tänään, kuukauden ja kolme päivää myöhässä, kukka raotti salaisuuksiensa ovea hieman. Ja minä ymmärsin, että olen nyt oikeastaan ilahtuneempi sen kauneudesta kuin olisin jouluna ollut. Tammikuun valkoinen hanki ei ole tuonut valoa maailmaan ilman Keziaa, joten kylmyyden keskellä muistutus elämästä on enemmän kuin paikallaan. En minä voi sanella, milloin kukan pitää kukkia. Kaikki ei mene niin kuin haluaisimme eikä sanelemassamme aikataulussa, mutta kaikella on tarkoitus.

Ehkä se oli Rakkaus.

Ei sittenkään.

2012-01-05T00:59:00.006+02:00

Huoneessa, jossa Keziaa hoidin, oli näin upea katto. Otimme tämän kuvan lattialla maaten, mitä itse asiassa harrastimme aika usein, tai siis silloin harvoin kun hän oli hetken paikallaan :).

Kezia nukkui pois tänään. Täysin yllättäen, jos niin voi tämän sairauden yhteydessä sanoa. Ei jaksanut pieni sydän sittenkään. Viisi vuotta elämää on niin hirmuisen lyhyt aika...

Mutta on kyllä suuri ihme, että hän sinnitteli näin kauan - mihin vanhempien asenne ja omistautuminen varmasti vaikuttivat. Ja miten ihanaa, että sai elää onnellisena ja ilman kipuja näin pitkään.

Tietävätköhän pikkusisaruksensa, kuinka mahtava sisko heillä oli?

Iiik, verta!

2012-01-03T21:33:00.004+02:00

www.veripalvelu.fi

Achtung, vuosi on vaihtunut! Heti on jotenkin helpompi olla, kun voi sanoa, että tänä vuonna tapahtuu jotain suurta! Olkoon 2012 uudelleen löytyvän ilon, onnellisuuden, optimismin, haasteiden ja kasvun vuosi.

En yleensä harrasta uudenvuodenlupauksia, mutta yhdestä ei liene haittaa kenellekään. Aion siis luovuttaa verta ainakin kaksi kertaa tänä vuonna (jos minut hyväksytään luovuttajaksi). Huomenna ensimmäinen kerta, joten katsotaan kuinka likan käy! Tykkään neuloista, joten se ei jännitä, mutta muuten tietysti kaikki on uutta. Veriryhmäni on tietääkseni O, joten syytä on mennäkin - ja kaikki aa-miinukset hopi hopi lähimmälle luovutuspaikalle!

Kotiin?

2011-12-28T23:00:00.009+02:00

Kohtalon ovi.

Vuosi lähenee loppuaan. Onneksi. Kirjoitin vuosi sitten, kuinka ainoa toiveeni oli, että 2011 päättyisi mahdollisimman nopeasti. Don't wish your life away - mutta tällä kertaa olin oikeassa. Vain ystäväni piristivät eloani, heille kiitos siitä. Muuten olin lähellä jonkin mustan kuilun reunaa.

Ensi vuosi sen sijaan on toivoa täynnä. Poissa on painajaismainen koulun harjoittelu - sen sijaan valmistun keväällä maisteriksi. Poissa on kuukausien lasku siihen, milloin pääsen pois Suomesta - sen sijaan voin pian alkaa tarkkailla viikkoja ja päiviä. Poissa ovat (toivottavasti) toivottomilta tuntuvat päivät, jolloin aika matelee ja koulun tietokoneluokka tuntuu vankilalta - sen sijaan voin säästää lentolippuihin.

Avataanko kolkuttavalle?

Selvisin tähän asti. Siitä voinen olla ylpeä. Mutta pian on tehtävä päätöksiä. Minua mitä todennäköisimmin odottaisi työpaikka Aucklandissa, vaikkakin palkka ja työtunnit ja oikeastaan työtehtävätkin ovat vielä kysymysmerkkejä. Tiedän vain sen, että työ vaatisi minulta panosta, jota en ole koskaan joutunut itsestäni antamaan. Se pelottaa. Mutta myös kiinnostaa. Enää en pääsee Seelantiini muuten vaan, joku tarkoitus on oltava. Niin kuin elämässä yleensä. Sitä varten olen tätä blogia vieläkin päivitellyt, vaikka mitään sanottavaa ei kahteen vuoteen ole ollut. Koska vielä on toivoa, että pääsen takaisin kotiin. Muukin maailma kutsuu minua, mutta ehkei tarpeeksi kovalla äänellä?

When I was young I thought of growing old,
of what my life would mean to me.
Would I have followed down my chosen road,
or only wished what I could be? (Mr Mister: Kyrie)

Kun katson alla olevan kaltaisia pätkiä, olen varma, etten katso tuon elokuvan ensi-iltaesitysta Suomessa. Viimeiset viisi minuuttia tiivistävät koko Seelannin ilmapiirin. Tuollaista siellä on. Oikeasti. Ehkä ymmärtänette ikävääni.

Ilonpilkahduksia.

2011-12-19T12:56:00.004+02:00

2011 ei tule henkilökohtaisissa muistelmissani kuulumaan lempivuosiini. Mutta jotain erittäin positiivistakin on tapahtunut. Nimittäin pieni ystäväni Kezia on tervehtymään päin!

Syöpädiagnoosin ja kuuden tuloksettoman kemoterapiajakson jälkeen 5-vuotiaan vanhemmat saivat kuulla, että toivoa ei ole. Tästä on nyt 12 kuukautta ja tyttö on elämänsä kunnossa! Kun lääketiede ei enää pystynyt auttamaan, vanhemmat vaihtoivat ruoan gluteenittomaan luomuun. Kezia syö vihanneksia, kalaa ja erilaisia öljyjä ja rasvoja, ei mitään valmisruokia tai sokeria. Lisäksi hän saa joka päivä todella suuria annoksia C-vitamiinia tipan kautta. Ja tällä hetkellä siis näyttää siltä, että hän voisi olla siinä muutaman prosentin ryhmässä, joka saattaa taudista selvitä. Kasvain on kuolemassa, ei Kezia. Ei ilman taistelua!

Tämä on herätellyt itseänikin ajattelemaan, kuinka tärkeää ruoka on. Prosessoitu ruoka saattaa oikeasti olla kuolemaksi. Ja kun miettii, miten erilaisia ruokavalioita maailman (sydänterveiltä, syövättömiltä) alkuperäiskansoilta löytyy, tulee väkisinkin mieleen, että kenties länsimainen käsitelty mössö on nimenomaan se, johon ihmisruumis ei voi sopeutua?

A better version of you.

2011-12-10T00:06:00.000+02:00

Ihana Florian. Ikävä on.

Kadonnut.

2011-12-03T00:00:00.002+02:00

Olen hukannut rakkaimman sormukseni.

Muuttopäivänä huomasin sen olevan sormessani, kun aloimme kantaa laatikoita autoon. Ajattelin ottaa sen pois, jottei se naarmuuntuisi, ja päätin laittaa sen käsilaukkuni sivutaskuun.

Näin luulinkin tehneeni, kunnes samana iltana tasku olikin tyhjä. Eikä minulla ollut aavistustakaan, minne muualle muka olisin sen laittanut.

Kaksi kuukautta olen sitä nyt etsinyt. Tuloksetta. Vanhaan asuntoon se ei jäänyt, se on varmaa. Ja viimeisimmätkin nappulalaatikot on nyt käyty läpi, nekin, joissa se ei minkään järjen mukaan edes voisi olla (olivat jo uudessa asunnossa, kun otin sen pois sormestani).

Se on yksinkertaisesti kaunein esine, jonka omistan. Leveä hopeasormus lehtikuvioilla ja pienillä vihreillä kivillä. En vielä suostu puhumaan siitä imperfektissä, sillä pakkohan sen on olla JOSSAIN.

It wants to be found.

Prahan taikaa,

2011-11-29T20:20:00.004+02:00

Pariisia pidetään Euroopan romanttisimpana kaupunkina, mutta kyllä minä rakastun Prahan sokkeloisilla kaduilla, raitiovaunuissa, katuvalojen alla, lumihiutaleiden leijaillessa, pienen kahvilan kulmalla, ikivanhan kirkon portailla, kauniin tsekin kielen soidessa.

Etsi kuvasta yksi pahinta mahdollista laatua oleva virhe.

Talvi tekee tuloaan.

Natsit lähettivät tältä paikalta 82 lasta kaasukammioihin 10.6.1942.

Kaarlen silta.

Linna yössä.

Näin "kauniista" paikasta ovat kotoisin mm. Jaromir Jagr, Tomas Plekanec ja Ondrej Pavelec. Ihmekös tuo, jos kaikki aika menee kiekon pelaamiseen...

Tukholmassa oli hirvein ilma miesmuistiin, mutta vain muutaman metrin korkeudella oli näin kaunista. Taas vähän perspektiiviä niihin omiin huoliin...

Loman tarpeessa.

2011-11-28T20:14:00.003+02:00

Loppusyksyn hetki Prahassa.

Olen edelleen kipeä - voimat poissa ja deadlinet sen kun kiristävät otettaan. Mutta kolmen viikon ja kahden päivän päästä olen elämäni ensimmäistä kertaa Tallinnassa joulumarkkinoilla - ja siitä alkaa ansaittu melkein kolmen viikon joululoma (muutamaa työvuoroa lukuunottamatta).

Tiedossa on äidin tekemää ruokaa (huom! ei äitien), jouluvaloja, kuusen koristelua, Lumiukko, joku hyvä kirja, Taru Sormusten Herrasta (ikuisesti paras joululeffa!), villasukkia, varmaan muutama pieni lahja, sisarusten kanssa hölmöilyä, neljä lyhtyä neljällä haudalla (ja yksi mummille kotona). Pappani muuten kuoli jouluaattona tasan 50 vuotta sitten ja yhä edelleen käymme sen kynttilän sytyttämässä. Enhän olisi ilman häntä tässä.

Täytyneekö alleviivata, että päiviä jo lasketaan... Joulu, täältä tullaan.

This Day And Age.

2011-11-25T20:11:00.005+02:00

Kuten on tuhanteen kertaan tullut todettua, minulla on musiikkimaailmassa kaksi rakkautta ylitse muiden: Mutemath ja The Reign of Kindo. Rakastan heitä yhtä paljon kuin Uutta-Seelantia, ja se on paljon se.

Aina joskus kuitenkin törmää johonkin uuteen, joka kuulostaa siltä kuin olisimme vanhojakin tuttuja. Tämä yllä oleva kappale on sellainen - ja arvatkaa vaan nauroinko, kun tajusin että kyseessä on The Reign on Kindoa edeltänyt projekti! Vain laulaja on eri, mutta Joe, Steve, Michael ja Kelly (joka enää ei ole Kindossa) ovat ihan omia maagisia itsejään.

Ilmankos tuntui kuin olisi kotiin tullut. Kunpa vaan tietäisivät, miten paljon heitä rakastan. Kyllähän minä sen heille olen chatin välityksellä viime kesäkuussa kertonut (kun Joe ja Steve heittivät pienen nettikamerakeikan olohuoneestaan), mutta niinku oikeesti. Sydän hyppää rinnasta.

The soundtrack of my life.

"This school bully of a year just won't leave me alone!" *

2011-11-18T20:42:00.005+02:00

Marraskuu on syönyt minut elävältä.

Miten kuvaavaa, että kuolemankuukautena koputtelen itsekin mustanpuhuvia portteja. Onneksi tosin vain mielessäni, vaikkei ruumiillanikaan mitenkään häikäisevästi mene.

Olen nyt viikon verran katsellut elämän ja ohikiitävien deadlinejen tanssia sängynpohjalta. 38,8. 37,9. 38,2. 37,5. Viikon lottonumerot. Voimat hävisivät ensin, sitten ääni, sitten nielemiskyky, sitten järki. Huomenna menen kolmannen kerran lekurille, koska tautini on selvästi transformoitunut aivan muuksi kuin mitä se oli maanantaina. Toivottavasti on edes komea valkotakki. Tai toivottavasti pääsen lääkärikirjoihin jonkin mutanttibakteerin ensimmäisen kantajana. Jotain iloa tähänkin.

Kuvia olisi Prahasta, kauniita hetkiä vuoden upeimmista päivistä, mutta en jaksa niitä laittaa, kun 7 sivua gradun tutkimussuunnitelmaa odottaa kirjoittajaansa. Voisiko joku keksiä apuvälineen, jolla voisi tukea läppärin sängynreunaan sopivasti kallistettuna niin, että voisi maata rähmällään ja tuottaa tieteellistä tekstiä yhtä aikaa?

* Marshall Eriksen, nyt tiedän miltä sinusta tuntui.

Drive.

2011-11-02T16:12:00.007+02:00

Huom! Postaus sisältää spoilereita!

Drive on elokuva, jota on vaikea kuvailla vähillä sanoilla, mikä on ironista, sillä sen päähenkilö ei juuri puhua pukahda.

Driver on nimetön mies, emme tiedä mistä hän tulee tai minne hän menee. Arvaamme, että hän kenties on nähnyt paljon kauheita asioita. Hän on yksinäinen omasta tahdostaan, sillä hän ei voi töidensä vuoksi päästää ketään lähelleen. Hetki, jolloin Irene ilmestyy hänen elämäänsä, on kohtalokas monella tapaa. Driver tietää sen ja epäröi. Mutta jokin - uteliaisuus? kiinnostus? kaipuu? - voittaa.

Driver puhuu silmillään. Hän on eleetön, ilmeetön, the definition of cool. Mutta hänen silmänsä paljastavat ne vahvat tunteet, joita hän syystä tai toisesta yleensä pakenee.

(Tässä kohtaa on huomautettava, että Ryan Goslingin roolisuoritus oli hämmästyttävä! Olen jo aiemminkin pitänyt häntä ikäpolveni lahjakkaimpana näyttelijänä, mutta tämä taisi lopullisesti todistaa asianlaidan!)

"I drive". Siinä se, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Mutta Driverilla on puoli, joka meille katsojille näytetään äärimmäisen taidokkaasti. Viaton keskustelu kahvilan tiskillä muuttuu veret seisauttavaksi kylmyydeksi yhden vuorosanan myötä. Ujo ja hiljainen onkin määrätietoinen ja tappava. Driver on nähnyt ja tehnyt tätä aikaisemminkin, ja hän pystyy siihen pelottavalla vakuuttavuudella.

Elokuva on erittäin väkivaltainen (ja K-18 on täysin oikea leima). Mutta se ei tehnyt pahaa, kun ideana oli muukin kuin roiskeet seinällä. Yksi mielenkiintoisimmista huomioista on, että kun Driver puolustaa itseään, näemme hänen ilmeettömyytensä, mutta sen yhden kerran kun hän tekee aloitteen, hän piiloutuu maskin taakse. Uskon, että jos näkisimme hänen kasvonsa sillä hetkellä, se olisi järkyttävintä, mitä koko elokuvassa olisi.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. "How do you know he is a bad guy?"

Luin spekulaatioita siitä, onko Driver ihminen. Todisteita on puolesta ja vastaan. Soundtrackiltä löytyvä Collegen kappale Real Hero tuntuu jotenkin ylikorostavalta: "A real human being, and a real hero". Elokuvan hissikohtauksen ja lopunkin voi tulkita kahdella tapaa. Fantasiaelementeistä huolimatta itse haluan uskoa, että hän on yksi meistä, mikä hänen tarinansa sitten onkaan.

En tiedä vielä, mihin kohtaan sisimmässäni Drive osui, mutta kyyneleet nousevat silmiin vieläkin, vaikka elokuvan näkemisestä on jo vähän aikaa. Miksi en voi halata häntä ja kertoa, että kaikki kääntyy vielä hyväksi?

Mitä mieltä te muut olitte Drivesta?

Kriisiapua.

2011-10-28T01:05:00.007+03:00

15 kuukauden päässä vaaniva pahin painajaiseni sai minut tekemään pienen listan perjantain kunniaksi: "Miehet joiden nimi alkaa jiillä ja jotka ovat paremman näköisiä 30 vuotta täytettyään kuin ennen sitä".

Think positive, aye?

James, 38.

James, 32.

Jake, 30.

Joseph, 30.

Jim, 30.

(Kuvat netin syövereistä, en valitettavasti muista enää mistä. No copyright infringement inteded.)

Hornpipe.

2011-10-27T23:13:00.003+03:00

Arvasikohan Henry Purcell vuonna 1695 tätä kappaletta säveltäessään, että tasan 316 vuotta myöhemmin eräs suomalainen nainen istuisi tietokoneensa (niin minkä?) ääressä ja kuuntelisi tätä uudestaan ja uudestaan?

Huhtaan, että monet tytöt valitsevat hääpukunsa jo vuosikausia ennen häitä. Minä en välttämättä koltuista niin piittaa, mutta ilman tätä musiikkia en naimisiin suostu ;).

P.s. Jos kyseinen kohtaus aiheutti romantiikan nälkää, voi ensi hätään tsekata kolme ja puoli vuotta sitten kyhäämäni Parhaat kosinnat -listan!

Lento ja lippu.

2011-10-27T13:47:00.002+03:00

Enää kahdeksan yötä reissuun!

Kaksi päivää Berliinissä...

ja kolme Prahassa!

Ensimmäisessä kaupungissa näen ystäviäni ympäri maailmaa, pastorini ja entisen työnantajani (on hei ihan normaalia ikävöidä ex-pomoa, onhan?!). Näen taas sen pojan, jolla on toinen silmä vaaleanruskea ja toinen jäänsininen. Tai kai hän on nykyään mies :)? Ostan taas rautatieasemalta jogurttia aamupalaksi. Istun S-bahnin kyydissä ja ohitan muina miehinä ikkunoiden takana vilisevää ihmiskunnan tärkeintä historiaa.

Toisessa kaupungissa syleilen rautatieasemalla kello 21.38 ystäviäni, joita en ole nähnyt sitten heidän kihlapäivänsä! Amerikkalaisen olen tuntenut yhdeksän vuotta ja kaksi kuukautta, tsekkiläisen viisi vuotta ja viisi kuukautta Kuinka ihanaa, että he ovat nykyään aviopari. Kävelen pitkin katuja, joita Tomas Plekaneckin on tallannut. Ymmärrän sanan sieltä, toisen täältä, ja varmasti nolaan itseni sanomalla jotain typerää tsekiksi. Toivon tapaavani taas jonkun, joka muuttaa elämääni hieman.

Koti on hyvä, mutta maailma parempi. Niin se on.

Bloody legend.

2011-10-26T15:54:00.002+03:00

Puhutteleva mutta silti hauska mainos Seelannista. Myös erinomainen näyte Pacific Islander -aksentista - ei ole meinaan helpoimmasta päästä!

For us who weren't there.

2011-10-25T14:06:00.003+03:00

Our World Champion All Blacks! from Jared Brandon Productions on Vimeo.

Vaikka ei ymmärtäisi rugbystä hölkäsenpöläystä, tästä videosta voi aistia kaiken olennaisen.

Voin vain kuvitella, miltä olisi tuntunut, jos se Olli Jokisen laukaus pari sekuntia ennen Torinon olympiafinaalin loppua olisi kipannut pari senttiä ylemmäs ja Henrik Lundqvistin suojuksen yli maaliin. Siitä on kohta kuusi vuotta aikaa, mutta muistan jokaisen yksityiskohdan kuin hidastetusta filmistä.

Viime sunnuntai toi ehkä hieman helpotusta. Mutta edelleen, sitä yhtä isoa odotamme Suomeenkin.

Näin.

2011-10-23T16:20:00.000+03:00

The Adventure.

2011-10-23T00:45:00.002+03:00

En saa unta, koska mulla on tällainen olo.

Anything that's dead shall be re-grown...
And your vicious pain, your warning sign...
You will be fine...

I felt this thing I can't replace...
When everyone was working for this goal...
Only to come back as pure gold...

Here I am...
And here we go...
Life's waiting to begin!

Huomenna. Tai siis tänään. 10 tunnin päästä.

Miksi oi miksi en ole kotona??

20-6.

2011-10-16T13:56:00.005+03:00

Ei mulla muuta kuin että rakastan muunmuassa Jerome Kainoa ja Israel Daggia ja Ma'a Nonua.

Nyt juhlimaan!

Edit. Tässä jos missä on tunnelmaa!

Käsittämätöntä kyllä, tämä laulu alkaa jo herättää lähes Finlandia-hymnin kaltaisia tuntemuksia. Mutta toisaalta, onhan Seelanti kyllä ollut erottamaton osa elämääni jo kymmenen vuoden ajan. Se on kuitenkin yli 1/3 elämästäni - ja nimenomaan ne parhaat vuodet. I love you boys!

11 hours and 43 minutes.

2011-10-15T23:09:00.007+03:00

Huomisen meikki.

Silloin kajahtaa taas kerran se historian tähän mennessä tärkein haka. Voin sanoa, että jännittää ihan hirveästi. Eikä vähiten se, toimiiko nettiyhteys. Tosi kivaa, kun uusi liittymä ei ole toiminut kunnolla vielä päivääkään, mutta ketään ei kiinnosta. Tästä sitten maksan itseni kipeäksi?

No, in any case, Australia vastaan Uusi-Seelanti, tuo aikamme klassikko, pitää huolen siitä, että huomenna ollaan joko onnen kukkuloilla tai murheen laaksossa. Sitä odotellessa voin yrittää vaikka päättää, onko tämä esitys dorky and lame vai dorky and cute.

The day my heart turned All Black.

2011-10-10T22:47:00.008+03:00

Sonny Bill Williams, centre.

Täten julistetaan radiohiljaisuus päättyneeksi.

Lokakuussa olen ehtinyt jo rempata uutta asuntoani lähes siedettävään kuntoon, rakastua Hemingwayhin (joka on nähnyt Midnight In Parisin ymmärtänee), käyttää aivan liikaa rahaa vaikka yhtäkään turhaa asiaa en ole ostanut, vältellä opiskelua menestyksekkäästi ja maata viisi päivää sängyn pohjalla migreenin vuoksi.

Jerome Kaino, flanker.

Olen muistanut miksi syksy on niin upeaa aikaa ja surrut jo etukäteen sitä / iloinnut jo etukäteen siitä, että ensi vuonna en ole täällä sitä näkemässä. Pohtinut taas kerran sitä, olenko silloin mahdollisesti Uuden-Seelannin keväässä.

Piri Weepu, scrumhalf.

Olen riemuinnut All Blacksien välieräpaikasta ja odottanut sydän syrjälläni uutisia Dan Carterin loukkaantumisesta (ne tulivat ja olivat pahimpia mahdollisia).

Dan Carter (Sinä Kohtalokkaana Päivänä), flyhalf.

Olen maalannut kasvoihini mustaa ja valkeaa --- ja valmistautunut ensi sunnuntaiaamuna Suomen aikaa pelattavaan MM-välierään Australia-Uusi-Seelanti. Voin kertoa, että kaikki leikki on silloin kaukana niin kentältä kuin katsomostakin.

KIA KAHA, KIA TOA, MY WHANAU!

(Mitä Suomi edellä, sitä Seelanti perässä - eikös vaan?!
World Champions 2011!)

Don't waste a whole life on just a half-try.

2011-10-05T23:28:00.007+03:00

Tätä levyä on odotettu kauan. Vihdoin se on täällä. Tämä kappale on taas kerran kauneita, mitä olen kuullut. Se on öinen tähtitaivas, kun on pimeää ja lämmintä yhtä aikaa. Ohikiitävä hetki, jolloin hihasi koskettaa hänen hihaansa. Hiljainen lupaus, että me olemme enemmän kuin vikamme ja virheemme. Kirpeä aavistus siitä, että elämällä on tarkoitus.

Terapiassa.

2011-09-23T20:24:00.006+03:00

Ennen.
Hyvä siitä vielä tulee, kun lattiakin vaihdetaan vuokranantajan laskuun.
Lupaan laittaa jälkeen-kuviakin.

Miten vapauttavaa. Repiä vanhaa pois. Alta paljastuu yllätyksiä. Semmoista mistä ei tiennyt ja mitä ei osannut edes kuvitella. Mutta siitäkin selvitään. Rapsutellaan pois ja laitetaan uutta tilalle.

Syksy on uuden alku. Kun ikkunan takana pimenee ja kasvien elämä päättyy, sisällä sytytetään kynttilöitä ja saadaan uusia mahdollisuuksia. Erittäin haikeana jätän hyvin palvelleen vanhan kotini hieman närkästyneenä siitä, että minä olen se joka joudun muuttamaan ja myöhemmin tullut saa jäädä tänne. Mutta se ärsytys loppuu kuin juuri maalattuun harmaaseen seinään, kun näen uuden huoneeni juuri maalatun harmaan seinän!

Yksi ajanjakso päättyy. Taas. Mutta ensi viikolla pääsen kotiin. Taas.

(Onko olemassa söpömpää ihmistä kuin ystäväni Florian?)

Oi kultainen 90-luku ja muita valheellisia muistoja.

2011-09-18T17:46:00.004+03:00

Kuva täältä.

Tilasin tänään tämän takin Ellokselta (toivottavasti on lämmin ja oikean kokoinen, malli ja väri ovat ainakin toiveideni mukaisia). No eihän siinä mitään, aika moni on sieltä joskus jotain tilannut. Mutta koska heidän nettisivunsa eivät toimineet, tein tilauksen puhelimitse. Automaatin avustuksella.

Jos haluat tilata, näppäile yksi. Näppäile asiakasnumerosi. Näppäile alennuskoodisi. Näppäile tuotenumero. Näppäile koko. Näppäile lukumäärä. Kiitos ja kuulemiin.

Näinkö sitä shoppailtiin katalogeista 90-luvulla, kun nettiä ei vielä joka kodissa ollut? Tuli mieleeni se ilta, kun täysin uudenlainen puhelimen välityksellä pelattava Hugo-peli alkoi telkkarissa. Se oli jotain niin siistiä. Puhelimen näppäimistä kuului tietty ääni, siis jos siinä oli niitä ollenkaan. Meilläkin oli pyöritettävä lankapuhelin ainakin niin kauan, että minäkin sen beigen värisen pirisijän muistan. Puhelimeen vastattiin, jos oltiin kotona. Jos ei, niin voi voi, soitapa kuule joskus uudestaan. Niin ja vastattiin omalla nimellä, ja esiteltiin itsemme soittaessa. Eikä voinut kikkailla, että "tuolle en ainakaan vastaa".

Inhoan puhelimessa puhumista todella syvästi, ja voisin ihan hyvin elää ilman kännykkää. Seelanissa lankapuhelin löytyy vieläkin jokaisesta kodista - mitähän täällä sanottaisiin, jos ilmoittaisi vain sellaisen numeron?

Au.

2011-09-14T13:24:00.004+03:00

Anteeksi, mutta mikä on tämä uusi suomen kielen trendi, joka raastaa silmä- ja korvaparkojani? Enääkö teille teurastajille ei riitä se, että käytätte yksikön kolmannen persoonan verbimuotoja infinitiivin sijaan ("Mä voin tekstaa.") vaan sen lisäksi olette alkaneet lyhentää adverbejä ("Mä voin tekstaa nopee.")?!?

Menee samaan kategoriaan kuin "enääN" ja "tavan". Ei siis "tapa" - "tavan", vaan "tavallinen" - "tavan".

Ampukaa. Joko minut tai heidät.

Nim.m. Epätoivoinen =).

The Opening.

2011-09-13T15:23:00.002+03:00

Ei voi kuin ihmetellä, miten käsittämättömän upea toinen maani on. Tämä show aukenee varmasti muillekin kuin rugbyn ystäville - olisipa jääkiekkoturnauksissakin vastaava meininki ;).

Ihan Mustat.

2011-09-09T11:39:00.004+03:00

Kuva.

On aika suunnata katseet Aucklandiin. Uskon vakaasti, että aivan kuin Suomikin pääsi traumoistaan tänä vuonna, myös Uusi-Seelanti saa juhlia ensi kuussa mestaruutta. Siispä otan varaslähdön riemuun ja pyrähdän viikonlopuksi Lontooseen kiiwikaverien kanssa. BRING IT ON!

P.s. Minähän siis en äsken vollannut kisojen avajaisseremonian ja hakan aikana. En toki.

P.p.s. Jestas Daniel Carter (ei tässä kuvassa) on rugbynpelaajaksi kaunis mies!

P.p.p.s. Uusi-Seelanti-Tonga on siis juuri alkanut ja All Blacksit tekivät juuri kisojen ensimmäisen "maalin" (eli 'try', samanlainen kuin amerikkalaisen jalkapallon touchdown)!!!

R.I.P.

2011-09-07T22:35:00.006+03:00

Nyt en osaa sanoa oikein mitään.

Nuoruuteni suuri idoli, tänä vuonna viimeisen maajoukkuepelinsä pelannut (ja loppusummerin soitua syvästi liikuttunut) Pavol Demitra.

Eivät tienneet pelaajat ja kotiyleisö sanovansa kirjaimellisesti viimeisiä hyvästejä...

Esimerkiksi viime vuoden MM-kisoissa loistanut ja Ruotsia rautaisella ranteellaan itkettänyt Jan Marek.

Vielä hetki sitten Tsekin paidassa hymyillyt Karel Rachůnek.

Rachůnek tasoittaa muutama sekunti ennen v. 2010 MM-semifinaalin varsinaisen peliajan loppua. Jan Marek pistää rankkarin sisään. Tsekki eteni loppuotteluun ja vei mestaruuden. (Pätkä on tsekkiläisistä urheilu-uutisista, ihmettelevät Mertarannan hehkutusta vaikka Suomi ei edes pelaa.)

Nuorena miehenä kaulaansa kultaisen lätkän ja harteilleen Stanley Cup -pystin saanut Josef Vašíček.

Ruotsin joukkueessa Suomen olympiakultahaaveet Torinossa murskannut Stefan Liv.

Sekä 39 muuta.

Mluvím česky!

2011-09-06T23:16:00.006+03:00

Kuten jo aiemmin kerroin, aloitin vihdoinkin tsekin kielen opiskelun. En ole koskaan valinnut kieliäni järkisyin - siltä kannalta ajateltunahan minun kannattaisi ehdottomasti lukea tsekin sijasta venäjää ja heprean sijasta arabiaa. Syyt tsekin opetteluun ovat pitkälti samat kuin hepreankin kohdalla: olen jo vuosikausia ollut ihastunut siihen, miltä kieli kuulostaa. Kumpainenkin kieli on ensimmäinen oman ryhmänsä (heprea seemiläisten, tsekki slaavilaisten kielten) edustaja, johon tutustun.

Helpolla en tosiaan itseäni päästä kummankaan kielen suhteen. Hepreaa nyt 1,5 vuotta silmäiltyäni alan tottua jo kirjaimiin ja siihen, että verbit taipuvat persoonan sijasta luvussa ja suvussa. Osaan muodostaa jonkin verran yksinkertaisia lauseita tyyliin "Haluan opiskella hepreaa.", "Olen opiskelija mutta käyn myös töissä.", "Minun täytyy nyt lähteä, minulla on tapaaminen ystäväni kanssa.". Aika perusjutuissa siis mennään vielä. Eikä lukemisesta tule yhtään mitään ilman jatkuvaa apua.

Tsekin kielen kirjaimet näyttävät sentään suhteellisen samalta kuin suomenkin, lukuunottamatta sitä että lähes jokaisen päälle voidaan laittaa suhu-hattu tai aksentti (ja esim. A - Á tai T - Ť ovat eri kirjaimia, samalla tavalla kuin ä suomessa ei ole a kahdella pisteellä vaan a ja ä ovat ihan eri asia). Aakkosissa onkin 42 kirjainta! Lisäksi tsekin kieli ylpeilee täysin uniikilla äänteellä Ř - ř, jota on todella vaikea selittää. Se on erikoinen, pehmeä, surisevan sirisevä r, jonka sävy vaihtelee sen mukaan, missä kohtaa sanaa se sijaitsee. Tsekissä on myös paljon täysin vokaalittomia sanoja, kuten krk (kurkku), prst (sormi), čtvrt (neljännes). Näissä siis tuota tavallista ärrää rullataan reilusti, jotta sanoihin saadaan vokaalimaista ilmaa ja lausuminen on mahdollista.

Mutta kaikesta huolimatta, olen niin kovin rakastunut. En vain Ondřej Paveleciin vaan myös hänen kieleensä =).

Flash Haka.

2011-09-04T23:56:00.005+03:00

Tiedättekö Flash Mob -tanssi-ilmiön? Kun ihmiset sopivat tietyn ajan ja paikan ja ilmestyvät sitten "yllättäen" sinne tanssimaan?

No, Uudessa-Seelannissa sekin tehdään vähän eri tavalla ;).

P.S. I MISS MY HOME!! Tuoltakin ostarilta on niin hyviä muistoja kun minä ja Travs ja Grace ja Ori vaan hengailtiin - ja hei meistä vain Ori oli teini! Tai edes alle 25 :).

Tiedän jo millaiset.

2011-09-01T19:11:00.004+03:00

Tänä syksynä toteutan pitkäaikaisen haaveeni tsekin opiskelusta.

Syyskuu on ihmisen parasta aikaa.

Kaikki on kauneimmillaan. Ilmassa on kesästä luopumisen haikeutta, uuden alkamisen kirpeyttä. Olen elossa joka solullani. Jokainen aamu on uusi mahdollisuus, jokainen päivä merkitsee jotain.

Tämä lienee taas viimeinen syyskuuni Suomessa vähään aikaan, siis jos ensi vuonna jonkin maan maahanmuuttoviranomaisten suosio on ylläni. Siispä tästä pitää nauttia erityisellä antamuksella, joka ilmennee turhan kalliiden take away -kahvien ostamisena, värityksiltään mitä erilaisimpien sukkahousut-ja-puolihame-yhdistelmien kokeilemisena, lukemattomien teelaatujen maisteluna, intohimoisena neuleohjeiden selailuna ja UUTEEN ASUNTOON MUUTTAMISENA. Vuokrani nousee, mutta saan pesukoneen, tiskikoneen, seitsemännen kerroksen näkymät ja vallan valita huoneeseeni uudet tapetit. Tiedän jo millaiset.

Sekä jatkan onnesta soikeana heprean opintoja - tämä kieli on hurmannut minut täysin!

Paras.

2011-08-28T15:12:00.005+03:00

Yhtään satasen kavereita vähättelemättä, kyllä yleisurheilun kiistaton kuningaslaji on kymmenottelu. Tehkääpä perässä!

100 metriä: 10.55 - 963 pistettä (2. paras tulos kaikista kilpailijoista)

Pituushyppy: 7.45 - 922 pistettä (5.)

Kuulantyöntö: 15.09 - 795 pistettä (9.)

Korkeushyppy: 2.02 - 822 pistettä (7.)

400 metriä: 48.37 - 891 pistettä (5.)

110 metrin aidat: 13.97 - 978 pistettä (2.)

Kiekonheitto: 49.89 (kauden paras) - 868 pistettä (3.)

Seiväshyppy: 4.80 - 849 pistettä (6.)

Keihäänheitto: 68.99 (uusi oma ennätys) - 874 pistettä (2.)

1500 metriä: 4:45.68 (kauden paras) - 645 pistettä (14.)

Trey Hardee, USA, 8607 pistettä --- ja nyt kaksinkertainen maailmanmestari! Ei voittanut yhtään lajia, vaan tasaisuus (sekä mieletön onnistuminen keihäässä) ratkaisi. Ensi vuonna olympiavoittaja?

"Oh say can you see my eyes..."

2011-08-26T15:33:00.004+03:00

"...if you can --- then my hair's TOO SHORT!" (Lempielokuvani nuoruuden hippiajoilta, hehheh!)

Minulla on aina ollut piikkisuorat, ei oikein minkään väriset hiukset. Äidilläni on kauniit luonnonkiharat, samoin siskoni hiukset muuttuivat teini-iässä. Minä ihailin vierestä hieman kateellisena.

Vuoden 2008 alussa elämänmuutoksen kynnyksellä leikkasin hiukseni ihan lyhyiksi (tämä lienee suhteellisen yleinen ilmiö naisten keskuudessa?) ja värjäsin ne myös normaalia tummemmiksi. Viihdyin lyhyessä kampauksessa erinomaisesti, ja vielä puolisentoista vuotta sitten minulla oli lähestulkoon poikatukka. Sitten tapahtui jotain - aloin kaivata lettejä, nutturoita ja ennen kaikkea sitä armeliasta mahdollisuutta piiloutua pitempien hiusten taakse silloin kuin siltä tuntuu.

Kasvatusprojektini on kestänyt nyt 18 kuukautta ja pituutta on tullut mukavasti, pikkunutturan onnistuminen on enää sentistä kiinni. Se ei ole mikään ihme, sillä hiukseni ovat aina kasvaneet ainakin pari senttiä kuukaudessa. Mutta jotain muuta todella kummallista on tapahtunut: hiukseni eivät enää tahdo pysyä suorassa! Olen suorastaan pöllämystynyt. Aamujen huoleton (ja huolimaton) föönausrutiini ei meinaa ollenkaan riittää enää, vaan iltapäivällä hiukseni yrittävät väkisin karata joka suuntaan, vaikka olisin uhkaillut niitä suoristusraudallakin.

If you can't beat them, join them. Ostin siis suolasuihkeen ja katso! peilikuvastani kurkistaa otus, jollaista en ennen ole nähnyt.

Monenkaan mielestä tässä ei ole mitään ihmeellistä, mutta meikäläinen hihittelee aina peilin tai erityisen heijastavan näyteikkunan ohittaessaan... Minulla on surffilaineita :).

How all this has come to pass.

2011-08-26T00:58:00.006+03:00

Africaa ei kai mikään voi voittaa, mutta lähelle pääsee tämä katkeransuloinen, haikea laulu. Elämäni keikkojen top-listalle kipuaa helposti Toton esiintyminen Helsingin jäähallissa muutama vuosi sitten: 5000 keski-ikäistä miestä + minä ja ystäväni. Ja Steve Lukather tietenkin.

Näitä ei pitäisi ollenkaan kuunnella herkässä mielentilassa, nostalgian vallassa, ikäkriisin kourissa, tai vaikkapa ystävää ikävöidessä (muistatteko vielä esimerkiksi alaskalaisen? olemme edelleen hyviä ystäviä jäätävästä aikaerosta (11 h) ja välimatkasta (5971,6 km) huolimatta). Mutta menköön, tämän kerran. Tai pari.

Green and grey and purple too!

2011-08-23T23:49:00.002+03:00

Ehdin jo innostua.

Design your own Converse shoes!

We'll ship them to you in 3-4 weeks.

Unelmieni kengät olivat jo aivan näppieni ulottuvilla... We only deliver to a UK address. No ei hätiä mitiä, kaverit kyllä jeesaavat. You can only bill to a UK address. Auts. Nyt taisi loppua oljenkorret. Hei voitko maksaa mulle yli sadan punnan kengät ja raahata ne postiin ja lähettää tänne, eihän siitä ole yhtään vaivaa... No, katsotaan. Ehkä joku ystävällinen sielu voi haaveeni vielä toteuttaa.

Chiuso per ferie.

2011-08-23T14:42:00.007+03:00

Yleisön pyynnöstä - lisää kuvia... ;)

Ensimmäisen aamun näkymät. En tiedä mitä oikein odotin Piazza dei Miracolilta, mutta olin todella vaikuttunut. Se oli jotain niin paljon hienompaa kuin olin edes osannut kuvitella. 900 vuotta historiaa läsnä pienellä aukiolla. Ei siihen osaa yksi maailmanmatkaaja sanoa yhtään mitään.

Todella monet kaupat olivat suljettuina koko viikon. Ovissa luki vain "Chiuso per ferie", suljettu loman takia. Kuvitelkaapa, että Suomessakin vaikkapa Gina Tricot menisi viikoksi kokonaan kiinni, koska kaikki työntekijät ovat saman viikon lomalla...

Pisassa poikkesimme pieneen kirkkoon sytyttämään kynttilän. Hartautta hieman häiritsivät isot kyltit, joissa painotettiin huutomerkkien kera, kuinka 1, 2, 5, 10, 20 ja 50 sentin kolikot EIVÄT ole tarpeeksi iso lahjoitus kynttilän sytyttämisestä. Me jätimme kiltisti euron, jo ihan siitä ilosta, että ymmärsin kyseisen kyltin sujuvasti vaikka olen opiskellut italiaa viimeksi yli kolme vuotta sitten.

Hotellimme Pisassa oli nimeltään Hotel Francesco ja ei voi muuta kuin suositella! Sijainti minuutin päässä tornista, siisti, ystävällinen ja kaunis - ja erityisesti kohtuuhintainen. Ei aamupalaa mutta se ei paljon menoa haitannut, kun samalla kadulla on kaikkea elintarvikekioskeista leipomoihin ja ravintoloihin.

Seuraava kotimme oli ihastuttava hostelli Certaldon pikkukylässä keskellä Toscanaa. Fattoria del Bassetto sijaitsee 3o minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta, mutta ei tuo matka nyt niin kamala ollut (paitsi reppujen kanssa +35 asteen helteessä siestan aikaan). 1500-luvulla munkkiluostariksi rakennettu useamman talon kokonaisuus osoittautui ystävälliseksi ja idylliseksi - tosin hyttyset olivat käsittämättömän äkäisiä! Australialaisten omistajien koiranpennusta emme valitettavasti saaneet kuvaa.

Certaldon vanhakaupunki sijaitsee kukkulalla, jonne voi onneksi kiipeämisen sijaan mennä myös kaapelihissillä. Näkymät olivat... noh, katsokaa itse.

Yö laskeutuu vanhaankaupunkiin.

Firenzestä minulla ei ole muuta hyvää sanottavaa kuin että tämä kuva on kaunis. +40 astetta, aivan liikaa ihmisiä, kilometrien jono joka paikkaan, ei ruokakauppoja, ei muuta ruokaa kuin pizzaa ja pastaa (salaatin löytämiseen meni 5 tuntia), ei vessoja, shoppailutarjonta oli surkeaa odotuksiimme nähden... Varmasti kaupunki hurmaisi, jos sinne menisi talvella ja liput etukäteen ostaneina. Nyt tuloksena oli kaksi puolikuollutta matkaajaa hysteerisen hermoromahduksen partaalla.

Tämä tyttö jaksoi piirtää helteestä huolimatta.

San Gimignano sen sijaan oli aivan erilainen elämys. Turistirysä sekin, totta kai, mutta paljon helpommin lähestyttävä. Maisemat olivat henkeäsalpaavat, ruokatarjonta kaupungin kokoon nähden hämmästyttävän monipuolista, kaupat mielenkiintoisia ja omintakeisia. Firenzen uuvuttamina saavuimme tänne rauhallisen aamun jälkeen vasta kahden aikaan iltapäivällä ja kyllä harmitti ettemme tulleet koko päiväksi!

San Gimignanon kuuluisat tornit. Ennen näitä oli kymmeniä, nykyään muistaakseni neljätoista.

Siena oli kaunis mutta ahdas. Onneksi cappuccino pelasti nuutuneet. Joimme sitä antaumuksella harhaoppisesti kaikkina vuorokauden aikoina, järisyttävään hintaan 1,10 euroa kuppi. Juuri tsekkailin suomalaisten kahvien hintoja, suklaacappucino 3,00 euroa ja sitä rataa... Ah, kuin mun sydämestäin ottaa!

Ja olihan se jotain istua täällä syömässä illallista. Vain kolme päivää aiemmin tämä aukio oli kaksi kertaa vuodessa pidettävän Il Palio-hevoskilpailun näyttämö. Ensimmäistä kertaa Palio järjestettiin vuonna 1656 ja siitä lähtien niitä on pidetty keskeytyksettä.

Kilpailussa Sienan eri kaupunginosia edustavat jockeyt kisaavat herruudesta kiertämällä aukion kolme kertaa satulattoman hevosen selässä. Muita sääntöjä ei ole kuin että toisten suitsiin ei saa koskea - selästä pudottaminen esimerkiksi on täysin sallittua.

Kilpailun voittaa ensimmäisenä maaliin tuleva hevonen, oli ratsastaja sitten mukana tai ei. Kilpailun häviää toiseksi tullut, ei suinkaan viimeinen. Monille kaupunginosille on pahimman vihollisen häviö paljon tärkeämpää kuin oma voitto - kuulostaa tutulta näin suomalaisen jääkiekon ystävän korvissa.

Sienan kaunein vessa. Varmasti.

Päiväreissuilta oli hyvä tulla "kotiin" Certaldoon nukkumaan.

Miten on mahdollista, että gelato di fragola maistuu niin järjettömän hyvältä?

Viimeiseksi illaksi palasimme vielä Pisaan. Tällä kertaa illallisnäkymät olivat tällaiset.

Kertamakaikkiaan! Uskomatonta ajatella, että vielä pari päivää sitten katselin tätä näkyä, kun nyt sitten pitäisi pikkuhiljaa availla koulukirjoja... Post-holiday depression, here I come!

Lomalla.

2011-08-22T22:32:00.005+03:00

Viikko Italiassa oli sitä, mitä toivoinkin: aurinkoa, ruokaa, keskiajan tuulahduksia. Nukuin 1500-luvulla rakennetussa luostarissa koirien ulvoessa pihalla läpi yön, kävelin nahkasandaaleissani yli 15 kilometriä päivässä, söin epämääräistä salaattia sienalaisen kirkon portailla, pesin iltaisin Firenzen päättäväistä tomua jaloistani, istuin tunnin ajan keskellä jalkakäytävää suuren ihmetyksen vallassa Pisan tornin juurella, sytytin kirkon hämärässä hiljaisuudessa kynttilän mummille, nauroin niin että mahaan sattui, kiipesin San Gimignanon raunioille, tunsin kuinka suru liukeni pisaroina Toscanan helteisille hiekkateille, söin mansikkajäätelöä joka maistui enemmän mansikalta kuin mansikat itse. Enkä ostanut muuta kuin kaksi kauneinta laukkua, jotka toivottavasti ovat kanssani vuosikymmeniä.

Se oli unta, joka loppui liian pian.

Murheen päivä, ilon päivä.

2011-08-13T23:29:00.002+03:00

Levoton on virta ja vierivä laine,
meri yksin suuri ja meri ihanainen.
Nuku virta helmassa meren.

Tuuli se kulkee ja lentävi lehti.
Onnellinen on se, ken laaksohon ehti.
Nuku lehti helmassa laakson.

Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.
Ei se iäks sammu, ken elämästä lähti.
Nuku tähti helmassa päivän.

-Eino Leino-

Koru.

2011-08-11T22:19:00.007+03:00

Tätä korua en ihan hetkeen ota pois. Kiitos SuviMarialle.

1917-2011.

2011-08-03T21:39:00.005+03:00

Minä olen nuori, lapsi vasta. Olen pinkeissä uikkareissa pihalla, kello on paljon, aurinko paistaa vielä, on kesä. Leikimme serkkuni kanssa perunoilla ja ämpäreillä. Teemme vielä laulunkin, esitämme sen mummille, joka katsoo meitä ikkunasta. Sälekaihtimien takaa. Siellä on lättyjä iltapalaksi, meillä on koko elämä edessä.

***

Mummi on vanha. Käsi ei jaksa kannattaa, jalka ei jaksa kiivetä, hampaat on laitettu lasiin. Mummi syö jäätelöä, siitä tippuu palanen raitaiselle paidalle. Ei sen niin väliä, ei mennyt valkoiseen kohtaan, veljeni pyyhkii sen pois. Katsomme toisiamme, tiedämme mitä se tarkoittaa, on viimeisten hyvästien aika. Mummilla on elämä jo takana.

***

Mummi on kaunis, hiukset vähän silmillä, suu vähän auki. Äitini silittää poskeaan, onko varmasti kaikki ohi, voiko näin onnellisen ja rauhallisen näköinen olla poissa. Ikkunan takana on lintu, käytävällä lapsi, hoitaja katsoo huoneeseen. Mummi on päässyt kotiin ja odottaa meitä siellä. Äitini kuiskaa: "Kiitos äiti".

Mike.

2011-07-28T15:43:00.002+03:00

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Jokainen ihmissuhde on ainutlaatuinen. Joskus tapaa (tai näkee kauempaa) ihmisen, joka on välittömästi viehättävä. Joskus tutustumiseen menee aikaa. Ja koska kaikki ovat uniikkeja, ja kenet tahansa voi tavata missä tahansa koska tahansa, on mielestäni mahdotonta lopullisesti määritellä ihannemiestä tai -naista ennen kuin hänet tapaa.

Mutta onhan se nyt selvää, että "my type" on johonkin rajaan asti olemassa oleva ilmiö. Ulkonäöllisesti ja muutenkin. Tässä taas hyvä esimerkki siitä ;).

Mikä mies. Mikä lahjakkuus. Onneksi on varattu =)!

Toscanan auringon alla.

2011-07-27T21:30:00.004+03:00

Kesälomani tulen viettämään seuraavanlaisissa tunnelmissa...

Sanotaanko näin, että ei haittaa ollenkaan! Enää 18 päivää!

"Do not mock the pro/con -list!"

2011-07-20T17:32:00.004+03:00

Ah Rory Gilmore, tuo armoitettu +/- -listojen rustaaja! Hän oli innoittajani tänään, kun jälleen pohdin ensi vuoden kiemuroita...

Auckland

+ Uudessa-Seelannissa. Ei tarvinne selittää.
+ Tuttu paikka, tutut kuviot.
+ Asunto järjestyisi helposti.
+ Samoin harjoittelupaikka ja ehkä jopa ihan oikea työpaikka.
+ Ystäväpiiri.
+ Kaupunkina yksinkertaisesti upea.
+ Kesä lämmin ja pitkä, talvi täydellinen, kuin puolen vuoden suomalainen syksy, joka on lempivuodenaikani!
+ Subtrooppinen luonto muutaman minuutin päässä: biitsejä, palmuja, papukaijoja...
+ Koko Seelannin mieletön monimuotoisuus ihan ulottuvilla - sisäiset lennot ovat halpoja ja vievät minne vaan.
+ Mahdollisuus eksoottisiin lomamatkoihin Tongalla, Samoalla, Fijillä...
+ THE HOBBIT!!!

- Järjettömän kaukana kotoa ja oikeastaan kaikesta muustakin.
- Lähtö sinne lentoineen ja viisumeineen kallista lystiä.
- En saisi tehdä palkkatöitä harjoittelun aikana eli tiedossa todella ankaraa vyönkiristystä ja penninvenytystä.
- Talot surkeita, home varmaan taas sairastuttaisi mut...
- Internet ihan hanurista.
- Samoin kännykkäliittymät.
- Karkkihyllyt naurettavia vitsejä.
- Kamalia hyönteisiä.

Lontoo

+ Mahtava kaupunki!
+ Ystäviä on jo.
+ Harjoittelupaikka tiedossa.
+ Saisin tehdä osa-aikatöitä harjoittelun ohella.
+ Tai voisin etsiä ihan oikean työpaikan.
+ Lähellä Suomea, lennot halpoja - kiitos Ryanair.
+ Samoin koko Eurooppa avoinna viikonloppureissuille.
+ En ole vielä asunut siellä.
+ Lontoossa voi tavata ihan kenet tahansa ihan mistä tahansa - maailman risteyskohta.

- KALLIS! Vuokrat, ruoka, liikkuminen, kaikki! Ei riittäisi opintotuki mihinkään.
- Asuntoja vaikea saada.
- Liikenne, kaoottisuus.
- Talvi...
- Talot Seelannin kanssa samaa luokkaa - tervetuloa keuhkoputkentulehdus!
- Rannalle tai muuten luonnon ääreen pitkähkö matka.
- Ei ole Seelannissa - olisiko kotini?

Koita nyssitte täs päättää... =)

22.06.10-12.07.11

2011-07-13T00:00:00.001+03:00

"I can call you Kaká, and Kaká when you call me, you can call me Al."

Elämäni eläimet.

2011-07-10T23:08:00.014+03:00

Pieni potilas.

Viime keskiviikkona sairastuneen Kakán ennuste on valitettavasti erittäin huono. Yritämme tujummalla antibiootilla vielä pari päivää, sillä se ei vaikuta erityisen kärsivältä tai kivuliaalta, mutta usko alkaa loppua. Yllättävä ja aivan liian ennenaikainen sairaus sai minut pohtivalle tuulelle miettimään elämäni eläimiä. Niitä on ollut paljon ja jokainen niistä on omalla tavallaan vaikuttanut minuun ja siihen millainen olen tänään.

Ihan ensimmäistä lemmikkiämme en edes muista - oliko se kääpiöluppakorvakani Luppis, nimettömäksi jääneet seeprapeipot ja kanarianlinnut vaiko Minni-kissa? En tiedä, mikä niistä tuli ensin; jotkut ainakin olivat yhtä aikaakin. Vuosi on ollut noin 1986. Minusta on kuva kun hoidan pupuamme punaiset housut jalassa, polkkatukka siististi kammattuna. Kun muutimme takaisin kaupunkiin, nämä ensimmäiset eläimemme annettiin uusiin koteihin. Muistan, että kani meni serkuillemme, mutta se kuoli siellä pian. Kissa meni naapurin Jussille, luovutushetkestä on kuvakin. Veljeni taitaa hymyillä siinä?

Sitten en ihan hetkeen uutta lemmikkiä saanutkaan. Kaipasin jotain hellittävää koko viisivuotiaan olemuksellani niin kovasti, että minulle ostettiin kanimme vanhaan häkkiin leikkikani Tipsu, jota sitten hoidin kuin oikeaa. Kirjoitin tästä päiväkirjaanikin, jota aloin pitää 6-vuotiaana (lukemaan opin 4-vuotiaana). Luin kaikki kirjaston koira-, kissa- ja jyrsijäkirjat, myös ne hirveät saksasta käännetyt hoito-oppaat, joiden ohjeilla varmasti saa muutaman vuoden pois lemmikkinsä eliniästä...

1992-2004.

Vuonna 1992 sitten toteutui elämäni suurin haave: meille tuli koira. Kuten moni muukin lapsi, kinusin koiraa antaumuksella. Muistan kuinka etsimme oikeaa rotua, mietimme ainakin manchesterinterrieriä ja kromfohrländeriä, mutta päädyimme luonteen, koon ja helppohoitoisen turkin vuoksi vehnäterrieriin. Nimikin päätettiin demokraattisesti suljetulla lippuäänestyksellä. Sani oli kanssamme 11 vuotta 11 kuukautta ja 15 päivää, kunnes dementia vei voimat. Se oli noiden vuosien ajan kaikessa mukana: kun Suomi voitti maailmanmestaruuden, kun menin yläasteelle, kun kirjoitin ylioppilaaksi, kun muutin Uuteen-Seelantiin (se siis jäi kotiin katsomaan perääni kun lähdin). Muistan kuinka ala-asteikäisenä rymysin sen kanssa kuralätäköissä, kuinka se puri minua sormeen kun hyppäsin säkkituoliin jossa sen possunkorva oli (arpi näkyy vieläkin), kuinka se juoksi tätimme taloa ympäri hurmoksessa. Sinne takapihalle se haudattiinkin. Vapaana.

Vuonna 1993 saimme kissan, joka osoittautui niin vaikeaksi villikoksi, että oli parempi antaa se seuraavana keväänä asumaan maaseudulle. Ties mitä geenejä oli perinyt tuntemattomaksi jääneeltä isältään. Valitsimme Titan, koska se oli kahdesta pennusta uteliaampi ja koska sillä oli aivan ihanan villainen mattamusta turkki. Niin, oli, tasan siihen asti, kunnes se vaihtoi pentukarvansa pois. Tilalle tuli käsittämättömän sileä ja kiiltävä turkki - ja keltaisiin silmiin yhdistettynä efekti oli semmoinen, että tajusin miksi mustia kissoja taikauskon mukaan arastellaan.

Hasufel.

Ja veljensä Viggo.

Vuonna 2003 olin asunut jo vuoden omillani ja toteutin pitkäaikaisen haaveeni gerbiileistä. Tummanharmaa Viggo oli kesy ja rauhallinen, vaaleanharmaa Hasufel taasen dominoiva ja ilkikurinen. Ja lihava! Laumanjohtajana se vei kaikki pähkinät. Nämä kaverit rakastivat vapaana juoksentelua ja mustikoita - jotka ne muuten kuorivat ennen syömistä. Pojat jatkoivat elämäänsä muualla, kun muutin Australiaan.

Anselmi ja kakkospalkinto.

Kesällä 2004 olin taas Suomessa ja halusin jonkun elikon itselleni seuraa pitämään. Valkopohjaiseen hamsteriterraarioon muutti talvikko nimeltä Anselmi, joka oli aivan käsittämättömän hurmaava tapaus. Kiltti ja unelias kaveri. Katsoimme yhdessä sohvalla Aliasta telkkarista. Tosin olen aika varma, että vain minä kuolasin Michael Vartania, Anselmi keskittyi auringonkukansiemeniin. Palleron elämä päättyi hammassairauteen 1,5-vuotiaana.

Nasu, Luikero ja Sylvi. Ja on meinaan ainoa kuva niistä vierekkäin ja paikallaan!

Tyttöjen häkkiyhdistelmä, olen aikas ylpeä tästä hyvin toimineesta viritelmästä.

Saman vuoden syksyllä sain ilmaiseksi kaninhäkin ja eipä se kauaa tyhjänä ollut. Marsutytöt Nasu ja Sylvi hullaannuttivat minut marsuihin ja pikkukaveri Luikero liittyi laumaan vuonna 2006. Sanokaa minun sanoneen - maailmasta ei sellaista murhetta löydy mihin ei tepsisi villasukat, tee, jakso Gilmoren tyttöjä ja marsun silittely! Marsu on ihanteellinen opiskelijan lemmikki: syliteltävä, suhteellisen helppohoitoinen, ei kovin kallis ja tarpeeksi hölmö, jotta se ei keksi mahdottomasti koiruuksia (toisin kuin esimerkiksi kanit!).

Miss Patty & Babette.

Vain Paisti puuttuu.

Näihin aikoihin minulla oli myös kaksi minihiirtä Miss Patty ja Babette, sekä viisi tavallista hiirtä: Frida, Kerttuli, Harmi, Myrtti ja Paisti. Lisäksi Anselmin kuoleman jälkeen meille muutti kaksi talvikkoa: ihanan harmaa Elliott Yamin (jota myös Äkäiseksi Läskiksi kutsuttiin) ja todella pieni, vain 25 gramman painoinen Kirppu, joka sitten elikin yli 2,5 vuotta!

Elliott.

Mini-Kirppu, jonka lempiharrastus oli pää alaspäin roikkuminen.

Nyt kun Kaká on hiljalleen hiipumassa paremmille hamstrausmaille, joudun taas miettimään, otanko uutta lemmikkiä. Kaká on ollut minulle erityisen rakas luonteensa vuoksi, ja myös siksi, että sen saapuessa taloon olin ollut ilman elukoita yli kaksi vuotta (ja se on minulle ikuisuus!). Elän kuitenkin siinä uskossa, etten ensi vuonna tähän aikaan ole enää Suomessa. Ainoastaan jokin pieni jyrsijä tulisi siis kyseeseen. Roborovskeja minulla ei ole vielä ollut, ja olisi hauskaa omistaa taas kaksi samassa dunassa asustavaa pikkuista... Ehkä? Ehkä ei? Sydänsuruja niidenkin menettämisestä (tai myymisestä) taas tulisi. Mutta toisaalta - en ole koskaan osannut olla elämättä, rakastamatta, paijaamatta vain siksi että joskus tulevaisuudessa voi ottaa kipiää. Tämä taitaakin olla se elämäni eläinten tärkein minulle antama opetus.

Pieni ystävä.

2011-07-07T08:21:00.000+03:00

Hamsunpoika sairastaa, häntä hellikäämme...

Sugar, honey and all things yummy.

2011-07-04T12:22:00.004+03:00

Mikäs sen parempi tapa tappaa aikaa Seelantiin paluuta odotellessa ja sadepäivää viettäessä kuin katsella todella yliampuvan melodramaattista teinisarjaa? Ja katso, siirappiastiani oli ylitsevuotavainen! Miksi ihmeessä siis olen menossa jo toisen kauden jaksoissa?

No nii'in. Miksiköhän?

Ei mulla sitten muuta moi!

Siis mikä? Siis kuka? Siis täh?

2011-07-02T02:06:00.002+03:00

Miksi ihmeessä blogiini eksytään hakusanoilla

Helena Ihamuotila (siis kuka?)
hai hai hai (hi hi!)
pilvi (joo'o...)
"biitsillä" (olisinkin!)
Sami Sandell (siis kuka?)
"hei sinä elämääsi kyllästynyt" (no en minä ainakaan)
lasten mielisairaala (yyyyh)
Kurlovits (siis kuka?)
Chisu (siis yök)
farkut ja saappaat (voi käyttää yhtä aikaa)
Harel Skaat ugly ears (NYT HÄPEÄT! EI OLE RUMAT!)
hauskat urheilukisat (näitähän piisaa)
Jesus Navas silmät (jestas sentään, mitkä silmät)
juhlapuku teini-ikäiselle (älä nyt multa ainakaan inspiraatiota hae)
kananmunan pitsikoristelu (siis mikä?)
karva vuorattu huppari takit (au, syvälle sydämeen sattuu)
Karita Mattila itsenäisyyspäivänä (miksi?)
Kymppitonnin teemabiisi (tiditidittii tiiditiiiiii!)
men at work liikennemerkki (en oo pöllinyt)
minävunna haleyn komeetta ohitti maapallon? (minävunna, indeed)
neulottu kanan pyrstö (HA!)
Paavalin työhakemus (kyllä Paavalin kirjallinen tuotanto puhunee puolestaan)
pimeä talviaamu bussi (apua, ei ajatella tällaisia asioita keskellä kesää)
sioux intiaanin ulkonäkö (toivottavasti tämä ei ollut esitelmää varten...)
suurtalouskeittiön loppukoe (en voi auttaa, sorppa!)
sydämeni on varattu (mun ei)
Matilda Ledger näyttää isältään (Googlestako tämä pitää tarkistaa?)

Loppukevennykseksi henkilökohtainen suosikkini:

myydään riikinkanan muna (en osta!)

Kiitos ja hyvää yötä.

Huimaavat korot.

2011-06-23T15:58:00.003+03:00

Olen joskus harmitellut sitä, että en osaa käyttää korkokenkiä. Juhlapäivinä toki selviän muutaman tunnin taiteilusta, mutta kaupungille, kouluun ja työmatkoille jalkaani ei koskaan eksy Conversejä korkeampia kenkiä. Korkokengät ovat kuitenkin kauniita, naisellisia, näyttäviäkin, joten olen salaa miettinyt pitäisikö niitä opetella käyttämään.

Mutta enpä mieti enää. Luen parhaillani Mirja Tervon kirjaa Huimaavat korot ja ensimmäistä kertaa alan ymmärtää, millaisen hinnan päivittäisestä extreme-korkoilusta joutuu maksamaan:

Stiletto-tarsal, diagnosoitu korkokenkäsyndrooma syntyy, kun nainen on kuluttanut niin vähiin jalan pohjassa olevan kudoksen, että ei pysty kävelemään korkokengillä lainkaan ilman sietämätöntä kipua. Ratkaisuna on botox-ruiske, joka turruttaa jalkapohjan herkät hermot.

....99 prosenttia korkokenkiä käyttävistä asiakkaistani kävelee jaloilla, joiden luut eivät ole alkuperäisillä paikoillaan. Kun jalkaterä muistuttaa ortodoksisen kirkon kellotornia, nainen toivoo että olisi jättänyt korkokengillä humppamisen vähemmälle. Vaivasenluut ja vääntyneet varpaat eivät kaunista ketään huolimatta siitä, miten eleganttia eteneminen kuuden tuuman rautanaulankapeilla koroilla on.

Victoria Beckhamin tyylinäyte.

...Näin erään asiakkaan hipsivän avojaloin salonkia ympäriä. Katse hänen jalkoihinsa sai oloni epämukavaksi, jälleen kerran vääntyneet isovarpaat ja niiden päälle kasatut pienemmät varpaat kuin halonhakkaajan takapiha olisi kyseessä. Myöhemmin näin, miten sama nainen yritti kävellä Louboutinin neljän tuuman tolppakorkoisille mustilla patenttinahkaisilla avokkailla. Hän huojui, otti kiinni seinästä ja selitti myyjälleen: "Luulen että tämä on oikea koko, en varmasti voi mennä suurempaan, jalkani ovat vain turvoksissa. Otan nämä. "

Ja tässä on vain osa korkojen kauhuista. Polvet hajoavat, selkärangan asento muuttuu luonnottomaksi, jopa niskasäryt saattavat vaivata korkojen vuoksi. Muutaman lisäsentin verran norjemmat sääret eivät yksinkertaisesti voi olla kaiken sen arvoisia! Toki kengissä on suuria eroja ja varmasti korkoja voi käyttää myös itseään tuhoamatta, eikä varsinkaan vähän matalammat kengät välittömästi ketään rampauta. Mutta olen yhä vakuuttuneempi siitä, etten aio käyttää aikaa, rahaa ja energiaa siihen, että totuttaisin itseni kävelemään jatkuvasti korkokengillä. Jääköön ne kaunottaret juhlapäiviin.

P.s. Erittäin mielenkiintoinen kirja, btw!

When I have fears

2011-06-17T00:47:00.004+03:00

When I have fears that I may cease to be
Before my pen has glean'd my teeming brain,
Before high piled books, in charact'ry,
Hold like rich garners the full-ripen'd grain;
When I behold, upon the night's starr'd face,
Huge cloudy symbols of a high romance,
And think that I may never live to trace
Their shadows, with the magic hand of chance;
And when I feel, fair creature of an hour,
That I shall never look upon thee more,
Never have relish in the faery power
Of unreflecting love!—then on the shore
Of the wide world I stand alone, and think
Till Love and Fame to nothingness do sink.

- John Keats -

(kursivointi minun, kuvat elokuvasta Bright Star)

Your loveliness and the hour of my death.

2011-06-14T03:25:00.011+03:00

Ben Whishaw John Keatsina elokuvassa Bright Star.

Olen muistaakseni ennenkin kirjoittanut tänne muutaman sanan runoudesta (haa, muistin oikein). Pidän esimerkiksi soneteista, koska niiden pituus on rajattu ;). Monen sivun mittaiset tekotaiteelliset metaforapröystäilyt saavat minussa aikaan vain puistatuksia, eivät ihastuneita huokauksia.

Tästäkin huolimatta olen pikkuhiljaa antamassa romantiikan ajan suurille runoilijoille uutta mahdollisuutta. Jotenkin koen, että Byron, Shelley ja Keats olivat 200 vuotta sitten "mun sukupolvea" - vuosisadan lopussa (1788, 1792 ja 1795) syntyneitä nuoria taiteilijasieluja. Puhuivatkohan silloinkin niin kuin nykyään: "Ai se Keats? Sehän on ysivitonen, ihan lapsi vasta!"? Aikansa Mikael Granlundeja =). Joka tapauksessa, kaikki kolme kuolivat nuorena ja traagisesti: Byron haavoittui taistelussa, Shelley hukkui myrskyssä ja Keats sai tuberkuloosin sairasta veljeään hoitaessaan. Paperille raapustetut dramaattiset säkeet muuttuivatkin oikeaksi elämäksi.

"My dear love,
I cannot believe there ever was or ever could be
any thing to admire in me especially as far as sight goes
- I cannot be admired, I am not a thing to be admired.
You are, I love you; all I can bring you is
a swooning admiration of your Beauty. "

(Keatsin kirje Fanny Brawnelle 25.7.1819)

Keatsin tarina surettaa eniten. Hän lähti opiskelemaan lääketiedettä, mutta hylkäsi koulun pian runouden vuoksi (huoltajansa suureksi kauhuksi). Hän aavisti jo teini-ikäisenä kuolevansa nuorena ja paneutui siksi työhönsä innolla. Rakastuneenakin hänen mielessään liikkui romantiikalle tyypillisiä synkkiä ajatuksia. Kuten yllä olevasta katkelmasta käy ilmi, hän ei pitänyt itseään juuri minkään arvoisena, eikä neiti Fanny Brawne voinut julkisesti hyväksyä Keatsin ihailua, sillä tämä oli täysin rahaton. Salaa rakastavaisten sydämet kuitenkin paloivat toisilleen suorastaan epätoivoisesti.

"I have two luxuries in life
to brood over in my walks,
your Loveliness and the hour of my death.
O that I could have possession of both in the same minute."

Tätä kirjoittaessaan Keats ei vielä edes tiennyt olevansa sairas. Toivo yhteisestä elämästä sammui lopullisesti puoli vuotta myöhemmin, kun hän alkoi yskiä verta: "That drop of blood is my death warrant. I must die". Hän kuoli 25-vuotiaana Roomassa, kaukana rakkaastaan, uskoen olevansa täysin epäonnistunut kaikessa. Voi jos hän olisi tiennyt, että tulevaisuudessa pitäisimme häntä yhtenä Suurista, joka lyhyessä ajassa loi useita historian hienoimmista englanniksi kirjoitetuista runoista - ja että neiti Brawne surisi häntä mustiin pukeutuneena kuusi vuotta.

Pillow'd upon my fair love's ripening breast,

To feel for ever its soft swell and fall,
Awake for ever in a sweet unrest,
Still, still to hear her tender-taken breath,
And so live ever — or else swoon to death.

(ote runosta Bright Star, n. v. 1918)

Tänään yön tunteina siis pohdin sitä, kuinka John Keats oli oikea ihminen, joka olisi niin kovasti halunnut olla onnellinen. Ei runous sen kummallisempaa ole kuin näitä pyrkimyksiä paperilla. Ja kyllä se vain onnistuu koskettamaan, kahden sadan vuoden jälkeenkin.

Reign over me.

2011-06-12T22:21:00.006+03:00

Olemme lähellä historiallista hetkeä.

31.12.2006 kuulin ensimmäistä kertaa bändistä nimeltä Mutemath. Ahmin heidän ei-niin-mittavan-mutta-sitäkin-vaikuttavamman tuotantonsa välittömästi. Vaikka olin koko ikäni kuunnellut kaikenlaista laidasta laitaan, ja vaikka aina välillä jokin poppoo nousi suosikikseni, minulla ei ollut koskaan ollut varsinaista lempibändiä. Mutta tuon päivän jälkeen - neljän ja puolen vuoden ajan - minulla on ollut varsin intohimoinen suhde sellaiseen.

Mutta nyt elämme aikoja jolloin tämä saattaa muuttua. En tiedä - tuntuu kuin pettäisin ensirakkauttani. Mutta en voi sille mitään: kun vain näenkin nämä Buffalon pojat, sydämeni läpättää. Kaikki mitä he tekevät tuntuu täydelliseltä. Katselen heitä ruusunpunaisten lasien läpi. Olen tuntenut heidät jo vuoden, mutta nämä syvemmät tunteet ovat kehittyneet pikkuhiljaa. Jäävätkö hetken hairahdukseksi vai joudunko myöntämään, että minulla on uusi lemppari?

Paljon selvinnee torstaina, kun osallistun keskellä yötä heidän laulajansa ja kitaristinsa järjestämään livenettikeikaan (laulajan kotona New Yorkissa). Lipun hinta oli 5 dollaria, niitä myytiin vain kolmisenkymmentä, ja me katsojat pääsemme osallistumaan keikkaan chatin kautta. Saatan olla ihan aavistuksen innoissani... Eikä asiaa auta se, että laulaja on niiiiiiin my type of guy :).

The Reign of Kindo: October's Storm

Flowers By The Moon

Vain pieniä pisaroita.

2011-06-07T21:53:00.013+03:00

Olin poissa kaksi viikkoa.

Pilvet Lake Districtin yllä.

Kun palasin, kesä oli alkanut. Saattoipa olla jopa kauneimmillaan.

Mutta minulla oli paha mieli.

Surullinen koira. Samaistuin.

Ei siksi, että näin taas ihania ystäviä.

Viktoriaanisen palatsin loistoa Liverpoolissa.

Ei siksi, että seikkailin taas erilaisissa kaupungeissa.

Kunpa vain saisi istua puistoissa ja lukea kaikki maailman kirjat...

Ei siksi, että tapasin taas uusia ihmisiä.

Komea sorsaherra tahtoi kuvaan.

Vaan siksi, etten kuulu tänne. Tänne missä olisi kesä ja monta kaunista asiaa.

Voiko rauhaa paremmin kuvata?

Se olo iski, kun istuin bussissa matkalla lentokentältä kotiin. Aurinko laski pohjoiseen maalaten järven kaikilla mahdollisilla punaisen sävyillä. Surin tahdottomuuttani asua täällä. Murehdin ensi vuoden ratkaisuja. Kaduin menneisyyden virheitä.

Pieniä pisaroita Beatrix Potterin puutarhassa.

Sitten taas muistin, kuinka pieniltä pisaroilta nämäkin ongelmat näyttävät tuolta yläilmoista, missä linnut kai vapaana lentävät. Minäkin olen sellainen. Vapaa. Jos niin uskon.

Pitäisi vain keksiä, mitä sillä vapaudellaan tekisi.

Jos vaikka antaisi pikkukalojen syödä varpaita?

Tuomo ja minä.

2011-05-24T18:54:00.005+03:00

Näin Tuomo Ruudun.

Ei se ollut muuttunut yhtään siitä, kun viimeksi tiemme kohtasivat neljä vuotta sitten. Ehkä se, että sen naama on joka kevät telkkarissa, häivyttää ajan hampaan nakerrusta. Ja sekin, että oon in denial omasta iästäni. Jos Tuomo ei vanhene, en minäkään. Luon itselleni rinnakkaistodellisuuden, jossa me ollaan aina 19-vuotiaita. Eikö se voikin olla niin?

Pakkaan. Ihan tässä todellisuudessa. Uskoen, että huomenna lennetään. Eikö se olekin niin?

Ei taas.

2011-05-22T22:16:00.003+03:00

Kylmä suihku. Isku vasten kasvoja. Matto jalkojen alta.

Olen laskenut kuukausia, viikkoja ja päiviä ensi keskiviikkoon jo yli vuoden ajan.

Nyt kun h-hetki on lähempänä kuin koskaan (heh), joku ihme vuori purkautuu taas jossain.

Jos Lontoon lentoni ei lähde ajallaan, menetän vuoden kohokohdan.

Vajoan jonnekin.

Jos kyseessä olisi pelkkä matka, sitä voisi siirtää. Mutta perillä juuri ensi viikonloppuna odottavaa ei.

Viime vuonna selvisin säikähdyksellä, kun tuhkan aiheuttama kaaos päättyi juuri ennen lentoani juurikin tähän samaan tapahtumaan.

Tänä vuonna ajoitus on vieläkin pahempi. Jännäksi menee.

Kuule siis vieno pyyntöni, vuori, äläkä vie minulta tätä yhtä pientä iloa.

Sanaton.

2011-05-17T01:07:00.001+03:00

Blogihiljaisuuden syynä paras viikko ikinä!!!

Jos haluatte lukea tarkemmin tuntemuksistani, kurkatkaa tuonne sivupalkista löytyvälle Hockey-puolelle.

Vaikea tätä on tajuta, mutta totta se on. 16 vuoden odotus on päättynyt, POIKA ON TULLUT KOTIIN!

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!

Toinen esikatselmus.

2011-05-02T12:00:00.004+03:00

Ja sitten vuorossa 2. semifinaali.

1 pistettä - Viro

Keikkuu veronlyöntitilastojen kärkikahinoiden tuntumassa. Ei mielestäni todellakaan niin hyvä, mutta show on varmaan mielenkiintoinen ja säkeistön melodia aika kiva. Mutta en ymmärrä tuota keskivaiheen huutamista.

2 pistettä - Bosnia & Herzegovina

Voi että kun tässä laulussa tapahtuisi jotain. Ihan mitä vaan. Tämä voisi olla oikeasti aika hyväkin. Nyt jää pliisuksi.

3 pistettä - Makedonia

Pakko jonkun on kolmekin pistettä saada. Kivat viulut ja silleen.

4 pistettä - Latvia

Kaunis ääni. Laulusta en niinkään tykkää, mutta en nyt keksinyt muutakaan tähän kohtaan.

5 pistettä - Tanska

Todella vahva alku - ja miten erikoiset silmät! - ja sitten lässähtää kertosäkeistöön.

6 pistettä - Romania

Naiivi maailmanparannusrallatus, jonka kertosäkeistö ei valitettavasti toimi. Tanska kakkonen siis. Muiden semifinalistien huonous kuitenkin merkitsee ihan hyviä pisteitä näille kahdelle.

7 pistettä - Irlanti

Ai kauheeta mikä esitys... Toivottavasti ovat ottaneet laulutunteja, nimittäin autotune ei auta viisulavalla. Tämän vuoden Milan Stankovic - joko vihaat tai rakastat. Ja minähän rakastin Milania tulisesti ;).

8 pistettä - Belgia

Latvia kokeili jo vuonna 2006 accapella-laulua, vähän laihalla kappaleella ja aika laihoin tuloksin. No ei kai Lordin rinnalla mikään miltään näyttänytkään. Nyt kuitenkin Belgia pistää tuhat kertaa paremmaksi. Toimii!

10 pistettä - Ruotsi

No siis. Tämähän on täysin sielutonta jumputusta, mutta kyllä voittaakseen tänä vuonna pitää haastaa nimenomaan Eric. Edes sellaista rinnakkaisuniversumia ei taida olla, jossa tämä jäisi finaalin ulkopuolelle. Ja jo on kumma, jos ei voita semifinaaliaan (kaikki pisteethän julkaistaan kisojen jälkeen eli silloin saamme tietää).

12 pistettä - Alankomaat

Kertakaikkisen hieno biisi, jolla on muutakin sanottavaa kuin iänikuinen rakkaudesta valittaminen ;). "Don't stall, have faith! Though the road is long, there are golden gardens at the sweet end of your trail!" Laulajan äänestä tulee mieleen jotain... jotain kovin hollantilaista. Pääsee varmasti finaalilistanikin kärkikolmikkoon!

Ensimmäinen esikatselmus.

2011-05-01T17:04:00.006+03:00

Vapun kunniaksi on aika jo alkaa virittäytyä oikein toden teolla viisutunnelmiin (jääkiekko on toki tärkeämpää, mutta ne postaukset menevät tuonne Hockey-puolelle =D). Tässä siis arvioini ensimmäisen semifinaalin kappaleista - siis niistä, jotka mielestäni ansaitsevat pisteitä ja pääsyn finaaliin.

1 piste - Norja

Keskittyisipä enemmän laulamiseen kuin pyrstön heiluttamiseen. Vähän sama kuin Venäjän kohdalla, eli en jää itkemään jos jää rannalle.

2 pistettä - Kreikka

Lauluosiot todella hienoja, räppi aivan kamalaa. Lopputulos kuitenkin heikosti plussan puolella.

3 pistettä - Liettua

Jos laulaa semeissä komeasti niin mikä jottei finaaliin.

4 pistettä - Turkki

Kitara toimii, mutta kappaleen hienoinen tylsyyden vuoksi en voi nostaa tämän korkeammalle. Eikä Mor Ve Ötesiä kai voi voittaa yksikään turkkilainen rokkibändi.

5 pistettä - Unkari

Ehkä aavistuksen yliarvostettu ennakkoarvioinneissa, mutta komeasti Katin ääni soi. Lavaesiintymisestä riippuu, kuinka korkealle nousee.

6 pistettä - Suomi

Siis ihanaa että tämä valittiin sen karsintojen kakkoseksi tulleen tekotaiteellisen kiekunan sijaan ;). Ei nyt mikään modernin musiikin helmi, mutta ei tätä hävetä tarvitse. Veikkaan kyllä finaalipaikka, jos vain esitys menee hyvin, sen verran positiivisia kommentteja tämä maailmalla saa.

7 pistettä - Armenia

Taskukokoinen likka ja tarttuva kertsi. Turhaa eurohöttöähän tämä, mutta hakkaa monet muut.

8 pistettä - Azerbaijan

Erittäin laskelmoidusti sävelletty kappale, mutta onhan tämä nyt hellyyttävää. Taas kerran lavaesiintymisellä voi joko pilata koko homman tai sitten tehdä tästä jotain kaunista. Jäämme odottamaan.

10 pistettä - Islanti

Viilenevien kesäiltojen kotiinpaluuhymni. Jotain vähän erilaista näissä kisoissa.

12 pistettä - Serbia

Ihana, ihana, ihana! IHANA! Upea nainen, upea kieli, upea fiilis. Tämän vuoden virallinen hyvän mielen kesähitti. Tälle menestystä ja paljon, kiitos.

Aina ei voi voittaa.

2011-04-22T12:01:00.002+03:00

En saanut sitä hakemaani Jerusalem-apurahaa. Miten niin joku muukin haluaa sinne ;)?! Mutta ei hätiä mitiä, elokuussa on tästäkin huolimatta neljä viikkoa palkallista kesälomaa, ja on sitä muitakin tapoja viettää aikaa Israelissa... Rattaat siis jo raksuttavat aivoissa! Katsotaan mitä keksin.

Mutta nyt, 10 sivua kasvatustieteellistä diipadaapaa odottaa kirjoittajaansa.

Pääsiäistä!

אולי

2011-04-17T11:10:00.006+03:00

Lähden tästä tuota pikaa vahtimaan suomalaisten vaalien vilpil...ttömyyttä ;). Lieneekö sattumaa, että tänään on soinut päässä repeatillä tämä laulu:

אני יודע שבסוף, יימוג הצער אולי
אולי מחר, אולי בעוד שנה
הרוח ההודפת את השחר
בסוף עוד תשנה את כיוונה

Ani yode’a shebasof yimog hatza’ar ulai
Ulai machar ulai be’od shana
Haru’ach hahodefet et hashachar
Basof od teshane et kivuna

I know that at the end sorrow will fade away
Maybe tomorrow, maybe another year
The wind that pushes away dawn
At the end will change its course

Muutoksen tuulia tarvitaan toisinaan, ei vain Suomessa, vaan myös koko maailmassa - ja etenkin yhden pienen ihmisen elämässä. Surullisinta olisi jäädä kotiin vain siksi, ettei voi auttaa kaikkia. Yksikin pieni askel voi alku jollekin, joka muuttaa enemmän kuin arvaammekaan. Mutta tuulikin voi olla liian kylmä - politiikasta en itse asiassa edes kovin paljoa välitä, vaan tärkeämpää olisi osata olla lähimmäisiä toinen toisillemme. Olla läsnä. Välittää. Huomata. Ottaa riskejä. Lähestyä. Ymmärtää. Auttaa. Lohduttaa. Haastaa. Merkitä jotakin. Olla hetki rauhassa, hetki turvassa, hetki suojassa.

Ulai machar - ehkä huomenna =).

Look what I found!

2011-04-10T15:20:00.003+03:00

Hauskoja löytöjä ihanan keväisenä sunnuntaina:

Nämä Bambat toden totta maistuvat maapähkinöiltä! Rakenteeltaan vähän niin kuin juustonaksuja. Aikas hyviä, vaikkakin mielummin syönkin maapähkinät ihan sellaisenaan ja ostinkin tällaisen pikkupussin ihan uteliaisuuttani.

Asiaan kuuluvat varoitukset pussin kyljessä. Muistaakseni kitniot liittyy jotenkin viljatuotteisiin?

Tämän sisältä löytyi hyvin hienojakoista jauhetta, melkein kuin vehnäjauhoa.

Makukin on oikein mainio! Minun pikakahvireseptini kuuluu näin: lämmitä mukillinen punaista maitoa, lisää hömpsäys kermaa ja teelusikallinen kahvijauhetta. Tadaa, hyvää ja halpaa aamun piristettä :).

Let the countdown begin.

2011-04-10T00:35:00.007+03:00

Enää 35 päivää Euroviisuihin! Varma kevään merkki siis. Esikatselut ovat aina vähintään yhtä hauskoja kuin itse tapahtuma... Tässä siis parhaita ennakkopaloja.

Serbia. Aivan ihana kesäbiisi, jota kuunnellessa roadtrippi Euroopan halki sujuu sutjakammin. 60-lukulainen stailaus ei sinänsä sovi itse lauluun, mutta nätiltä kyllä näyttää.

Irlanti. Identtiset teinikaksoset, joilla lienee jokin rikas hiuslakkasponsori? Melkoista vaihtelua Irlannin perinteiseen linjaan verrattuna, ja ehkä hieman nolona myönnän että osui ja upposi. Tiedä sitten miksi?

Belgia. Jos Euroviisut olisi musiikkikilpailu, tämä voittaisi ilman muuta. Oikein hieno sävellys - ja olen jo vuosia toitottanut, että pippaloihin pitäisi saada ihka aitoa perinteistä accapellaa. Tässä sitä vihdoinkin tulee, taidokkaalla biitboksauksella maustettuna. Muuttaisin ainoastaan sen, että antaisin kaikki soolot tuolle alussa kiekaisevalle nuoremmalle miehelle. Mutta jos yhtä hyvin laulavat livenä, ei muuta kuin kiitos ja tervemenoa finaaliin.

Ruotsi. Valitettava tosiasia on, että Ruotsin menestystä tänä vuonna ei estä mikään. Saattaisin jopa laittaa rahojani (jos sellaisia olisi) tämän voiton puolesta. Vessahädästä viestivät tanssiliikkeet, särkyvät lasiseinät, hengästyttävä tahti ja kuolettavan söpö pikkupoika takaava miljoonia ääniä ympäri Eurooppaa. Enää puuttuu se, että kappaleessa olisi jonkinlainen melodia! Vaikka toisaalta mitä turhia, kun ilmankin näköjään meininkiä riittää.

Moldova - tai siis olisi ollut jos tämä oltaisiin valittu. Ilmeisesti maata kuitenkin edustaa Saksassa joku ihan muu? Mutta siis tässä olisi ollut kaikki kohdallaan: europoppibiitti, erikoinen etninen soitin, valkoiset vaatteet, solisti nimeltä Pasha ja yksikätinen panhuilisti. Miten ihmeessä, moldovalaiset, selittätte tämän valitsematta jättämisen?!?!?

Kaiken kaikkiaan viisujen taso on tänä vuonna hämmentävän huono. Toinen toistaan tylsempiä tai omituisempia rallatuksia täysin turhista aiheista (esim. rakkaus, enkelit, Valko-Venäjä). Missä kaikki ylilyönnit? No, ehkä lavaesiintymisiin saadaan vielä särmää.

P.s. Voi Israel, minkä teit?!? Dana International ei koskaan ole osannut laulaa edes Ukko Nooaa, ja nyt laitatte hänet jo toista kertaa korviamme piinaamaan (kaikki tietävät, että kolmentoista vuoden takainen voitto ei napsahtanut laulutaitojen ansiosta)... Säveltäjänä sen sijaan hän on onnistunut ajoittain erinomaisesti, esimerkiksi Boaz Maudan kolmen vuoden takainen uskomattoman kaunis viisu on hänen käsialaansa. Miksi siis hän ei siis joko a) pysynyt kokonaan kynän ja paperin ääressä tai b) säveltänyt itselleen jotain hieman kehittävämpää kuin loilotuksen nimeltä DING DONG?! En voi käsittää.

You was trouble.

2011-04-02T16:27:00.006+03:00

En juurikaan seuraa musiikkia hittien perusteella (varsinkaan nykyään kun MTV:stäkin on tullut joku turha tosi-tv-kanava, yläasteikäisenä se saattoi olla päällä monta tuntia videoiden seuratessa toisiaan listojen ja teematuntien vaihdellessa), mutta silloin tällöin joku juuri nyt pinnalla oleva artisti onnistuu kiinnittämään huomioni.

Bruno Mars on ehkä tällä hetkellä sellainen. Hänestä vaahdotaan kaikkialla, mutta ei se hänen vikansa ole, että hän nyt vain sattuu olemaan niin jäätävän hyvä. Asiaa auttaa toki myös se, että hän on myös sitä kuuluisaa minun tyyppiäni... Näköjään puertoricolaisen ja filippiiniläisen yhdistelmä on aika hyvä resepti =).

Hänen lyhyytensä muuten askarruttaa yllättävän monia ja tiedot liikkuvat 157:n (5'2") ja 170:n (5'7") sentin välillä... On häntä kuvailtu jopa sanoilla fun size ;). No oli miten oli, Bruno saa kunnian olla tämän viikon poikaystäväehdokas. Yes yes I know - tämän rinnalla eivät jotkut Grammyt merkkaa mitään!

Kivvaa lavvantaita!

Wanted: A Task-Oriented Introvert.

2011-03-28T22:58:00.009+03:00

Pedagogiset opinnot lähestyvät loppuaan, ja hyvä niin. Vielä viitisen viikkoa pitäisi jaksaa painaa, nimittäin viikon päästä oppitunnit ovat ohi, mutta sitten alkaa esseiden ja tutkielmien ja itsearviointien rustaus. Mutta senkin jaksan, kunhan tästä opettamisesta pääsee eroon...

Niin, niin kuin olen jo aikaisemmin maininnut, olen siis tämän vuoden aikana huomannut, että tämä ei todellakaan ole minulle oikea ammatti. Syitä tähän on monia, mutta kaksi isoa tulee ensimmäisenä mieleen. Ensinnäkin, olen luonnostani task oriented, en people oriented. Minua siis kiinnostaa - etenkin työelämässä - nimenomaan tehokas työskentely ja to do -listasta tehtävien ylivetäminen, ei niinkään ihmissuhteiden syvällinen rakentaminen. Tämän huomasin jo viime vuonna Seelannissa, esimerkiksi kun minä ja eräs ystäväni saimme tehtäväksemme mennä yläkerran toimistoon kopioimaan. Minä painelin suoraan kopiokoneelle ja tein työtä käskettyä, kun taas ystäväni käytti tehtävän suorittamiseen saamamme 15 minuuttia kuulumisten vaihtoon receptionistin kanssa.

En välttämättä kuitenkaan haluaisi työskennellä täysin erakkonakaan. Ehkä voitaisiin sanoa, että pidän asiakassuhteista: tervehditään, hoidetaan asiat kuntoon, ja hyvästellään. Sitten joskus nähdään taas. Ja tällä asenteella ei kyllä voi toimia ainakaan peruskoulun tai lukion opettajana. Jos oppilaista ei välitä aidosti, he kyllä aistivat sen heti siitä hetkestä, kun luokkaan astelee. Varsinkin, jos minä satun vielä olemaan ainut luotettava aikuinen heidän elämässään, ja sitten minäkin vielä petän heidät. En siis tarkoita, etten ollenkaan välitä tai pidä heistä - päinvastoin, tämän vuoden ryhmäni ovat olleet ihania! Tämän välittämisen tekeminen työkseni on se ongelma. Se on vastuu, jonka otan niin tosissani, että en usko sitä jaksavani kantaa.

Tähän liittyy läheisesti toinen luonteenpiirteeni - olen ehdottoman selvä introvertti. Tarvitsen siis paljon rauhallista yksinoloa, jotta jaksan olla ihmisten kanssa. Koululla oleminen tarkoittaa minulle pelkästään energiavarastojen hupenemista, sillä en saa edes täysin onnistuneesta huipputunnista yhtään lisää potkua, vaan olen yhtä väsynyt sekä hyvin että huonosti menneen tunnin jälkeen. Tämä vaikeuttaa suhteiden solmimista oppilaisiin, kun niin paljon mielummin käyttäisin aikaani kirjojen, papereiden, tietokoneruudun tai vaikkapa juuri niiden asiakkaiden kanssa olemiseen, koska sellaiset tehtävät antavat minulle lisää energiaa.

En siis usko, että minusta tulee opettajaa, ainakaan tällaiseen kontekstiin. Kyse ei siis ole niinkään kurinpidosta tai muista opettamisen tekniseen puoleen liittyvistä asioista - niistähän voisi aina oppia lisää ja kokemuksen karttuessa ne alkaisivat sujua paremmin. Olen yksinkertaisesti sitä mieltä, etten voi ryhtyä työhön, joka tekee minut ja sitä kautta ympärilläni olevat onnettomaksi. Opettaja tekee työtä persoonallaan, enkä ole valmis antamaan itsestäni niin paljoa. Mutta muitakin vaihtoehtoja toki on, ja ehkä aikuisille luennointi tai vastaava voisi olla minun juttuni? Tai sitten päädyn tekemään jotain ihan muuta, toimistohommia esimerkiksi. Kyllä jossain työpaikassa tarvitaan juurikin sitä task oriented introverttiä!

Kuulemma pitäisi huolestua, jos ei vielä 28-vuotiaanakaan tiedä, mitä tekisi isona. Mutta en jaksa stressata - kouluhommissa lienee tarpeeksi itkun aihetta tällä hetkellä. Sitä paitsi, lähdin mukaan tähän vuoteen voittaakseni pelkoni, ylittääkseni itseni ja selvittääkseni, voisiko tämä olla minulle sopiva työ. Kaikissa kolmessa olen onnistunut, joten ei tämä hukkaan ole mennyt. Ainoa mitä ehkä kadun, on että tämänkin ajan olisin voinut olla Seelannissa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä tullessaan tuo. Ehkä tämä seinälle kehystettävä diplomi on olennainen osa tulevaisuuden seikkailujani?

P.s. Tämä teksti käynee itsearvioinnista? Jesh, taas yksi kärpänen siis liiskattu!

Kuvat: United Colors of Benetton.

Kyrie Eleison.

2011-03-26T15:32:00.005+02:00

Kaikki minut tuntevat taitavat tietää, kuinka paljon rakastan 80-luvun (ja 90-luvun alun) hittejä. Niin huonoa päivää ei olekaan, etteikö se paranisi You're The Voicea, Waiting For A Star To Fallia, Let's Hear It For The Boytä, How Will I Knowta tai Smooth Criminalia kuunnellessa.

Tänään sain jostain päähäni tarkistaa, mikä laulu oli Billboardin ykkösenä syntymäpäivänäni. Olisi varmaan pitänyt arvata.

Men At Work: Down Under

Pelkkä sattuma, kenties, mutta aika kohtalokas sellainen =). Ja itse asiassa minun ollessani viikon vanha seuraavaksi kärkeen singahti kappale, joka myös on vuosien varrella merkinnyt minulle äärettömän paljon.

Toto: Africa

Hassua =).

Vaikeahan se on lempibiisejään järjestykseen laittaa, mutta jos tällä hetkellä pitäisi nimetä yksi ylitse muiden, saattaisi se olla tämä:

Mr Mister: Kyrie

When I was young I thought of growing old
Of what my life would mean to me
Would I have followed down my chosen road
Or only wished what I could be

Tämä muistuttaa minua yhä uudelleen ja uudelleen siitä, että tämä hetki on ainoa laatuaan ja se on siksi elettävä täysillä. Tulee aika, jolloin olen paljon, paljon vanhempi, ja katson koko elämääni taaksepäin. Mitä silloin näen? Sinä päivänä en aio katua.

Aina yhtä hauskaa.

2011-03-22T00:43:00.005+02:00

Hae vastaukset kysymyksiin Wikipedian satunnainen artikkeli -toimintoa käyttämällä.

01. Mitä pelkäät? Luetteloa eduskuntaryhmää vaalikauden aikana vaihtaneista kansanedustajista. Ei meinaan kauhuleffat tai Kingin romaanit ole mitään tähän verrattuna!

02. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle? Tietenkin elokuvan Crow, joka on siitä erikoinen pätkä, että elokuvassa näytellyt Brandon Lee sai surmansa ammuntakohtauksessa, kun paukkupanos olikin oikea luoti.

03. Mitä haluaisit häälahjaksi? Keminmaan pääkirjaston! Luettavaa ei voi koskaan olla liikaa.

04. Mitä palvot? Gustave Courbertin maalausta Lepäävä nainen vuodelta 1862. Ihku!

05. Salainen fetissisi? Tuija Pulkkinen, fyysikko. Avaruusplasmafysiikka on parasta mitä tiedän.

06. Mistä näet unta ensi yönä? Franz Anton Bustellista, tuosta sveitsiläisen kuvanveiston helmestä.

07. Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa? World Soccer -lehden.

08. Mistä aiheesta kirjoittaisit kirjan? Ennedistä. Tästä Saharan rajoilla sijaitsevasta ylätasankoalueesta on todella vaikea löytää tietoa!

09. Mitä keräilet? Kaikkea mikä liittyy pyhään Emidiukseen.

10. Mihin paras muistosi liittyy? Kitubaan. Sitä puhutaan Kongo-joen suistossa. Mutta enempää en siitä kerrokaan!

11. Turhin tietämäsi asia? Sami Sandell. Hei oikeesti, ketä kiinnostaa jääkiekkoilijat?!

12. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten? Myrkkyukonsienestä tulee pölistyä aika paljon.

13. Minkä asian parissa tulet työskentelmään/työskentelet ammatissasi? Alppihiihdon maailmanmestaruuskilpailujen. Siis vuoden 1997 sellaisten.

14. Mikä saa sinut aina nauramaan? Biosynteesi! Ahahahahahahahaha!

15. Entä itkemään? Painonnostaja Aleksandr Kurlovits. Jo yksivuotiaana paruin sydäntäsärkevästi, kun hän jäi kiinni steroidien käytöstä. Miksi teit tämän minulle, Aleksandr?!

16. Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi? Hippias, tuo Ateenan tyranni, joka karkotettiin vuonna 510 ennen Kristusta. Ilmeisesti siis meille.

17. Mitä sinulla on taskuissasi? Piiskulumivarpunen. Tsihihihihiiii!

18. Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi? Atomimassa. Aika samanoloista tavaraa kuin mä.

19. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi? Tõrva!

20. Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan? Neljännen vuosituhannen. En taida siis ihan heti lähteä täältä. Tiesittekö muuten että Halleyn komeetta ohittaa maapallon vuonna 3050?

21. Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa? Lapin kesä.

22. Mitä rakastat eniten maailmassa? Yösyömishäiriötä.

24. Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta?

Wotjen, 75 saaresta koostuva atollin Tyynellämerellä. En olekaan kertonut, että lähdin hieman reissaamaan... Kaikki paikalliset 846 asukasta ovat ottaneet mut hyvin vastaan.

25. Mikä sinä todella olet? Kai te sen nyt olette jo arvanneet... Árpád, magjaripäällikkö!

This is what know.

2011-03-17T00:05:00.003+02:00

On päiviä, jolloin minulla on sellainen ikävä Papa Wayneä ja Mama Libbyä ja heidän viisauttaan että oksat pois. Etenkin tällaisina päivinä kun kaikki menee pieleen ja vielä on kolme viikkoa pahinta koulukoitosta jäljellä. Ovat parhaita opettajia, jotka olen saanut elämässäni kohdata. Osaisinpa olla enemmän heidän kaltaisensa.

No, tasan 10 viikon päästä näemme jälleen. Lontoossa :).

Epärikki.

2011-03-12T17:39:00.006+02:00

Lauantai-illan töihin lähtöä siivittää maoripoika Stan Walker, joka voitti viimeisimmän Australian Idolin v. 2009. Seurasin kisaansa Seelannista päin ja kyllä nämä tuhkimotarinat aina lämmittävät. Jengimenneisyydestä muistuttaa enää vain tatuoinnit; muuten Stan on nykyään Unbroken.

That sound... And that FACE! Makes me miss New Zealand so bad. NZ is my soulmate, my home, my love. One day I'll be back I know...

Päivän ihastus.

2011-03-10T22:54:00.003+02:00

Nino Castelnuovo, elokuvassa Cherbourgin sateenvarjot. Ihana. Onkohan 75-vuotias mulle vähän liian vanha...?

Sympaattinen olento hän on vieläkin ;).

Kiri, kiri!

2011-03-09T21:26:00.007+02:00

Kisakuntoni uhkaa loppua kesken. Pedagogisia opintoja on jäljellä noin kaksi kuukautta, mutta tällä hetkellä tuntuu, etten yksinkertaisesti jaksa tehdä kaikkea mitä meiltä vielä odotetaan.

Folke on vähän finaalissa. Kaikki tämä voisi olla ihan jees, jos haluaisin opettajaksi. En usko, että haluan. En minä tätä vuotta kadu, saanpahan yliopistosta epämääräisen maisterin lisäksi myös ihan oikean ammattitittelin, joka varmaan joskus jossain saattaa johonkin työnantajaan tehdä vaikutuksen. Mutta jos olisin vuosi sitten tiennyt, mitä tuleman pitää, olisin varmaan napannut Bachelorini uunista ulos ja livistänyt saman tien takaisin Seelantiin. Aika näyttää, olivatko nämä kaksi Suomen vuotta loppujen lopuksi hukattuja kuukausia.

Niin, kahden kuukauden päästähän minun täytyy alkaa työstää graduani. Jonka aiheesta ei ole vielä edes harmainta haisua. Mutta se olkoon sen ajan murhe ;).

Ehkä ensi vuonna Aucklandissa...

Maybe none of us feel we've had enough time.

2011-02-28T23:35:00.008+02:00

Jatketaan hetki elokuvien parissa. Miten voi olla mahdollista, että tämän elokuvan Suomen ensi-iltaan on vieläkin KOLME kuukautta, vaikka muualla maailmalla se on jo DVD:llä? Harmittaa siksi, että olisin halunnut kokea tämän elämyksen isolta skriiniltä, mutta koska en jaksanut odottaa, katsoin dvd-version.

Never Let Me Go kertoo kolmesta ystävyksestä, jotka kohtaavat hieman erilaisempia haasteita kuin normaalit ihmiset. En voi sanoa juonesta oikeastaan mitään muuta kuin että kuvailisin elokuvaa lähinnä menneisyyteen sijoittuvaksi scifiksi. Erikoinen asetelma, mutta lopputulos on hengästyttävän kaunis. Jokainen yksityiskohta punoo tarinaa omalla tavallansa. Ei mikään iloinen kevyen viihteen paketti.

Carey Mulligan ja ah-niin-ihana Andrew Garfield ovat rooleissaan vähäeleisen vakuuttavia, eikä Keira Knightleykään ärsytä tavalliseen tapaansa. Tämän katson varmasti uudestaan. Ja uudestaan. Enkä vähiten siksi, että harmaa on kipuamassa lempivärikseni vihreän rinnalle.

(Kuvat screencapseja, en enää muista mistä ne tallensin...)

Red carpet magic.

2011-02-28T14:18:00.008+02:00

Hömppä on oikein tehokas tapa pitää ajatukset poissa ikävämmistä aiheista - ja mikäs sen parempaa hömppää kuin elokuvien maailma. Siispä valvoin eilen Oscar-gaalaa katsoen. Ei suuria yllätyksiä, ei suurta draamaa, ei suuria yli- eikä alilyöntejä. Ihan mukavat kemut siis, mutta ehkä vähän tylsät. Naisväki oli kuitenkin - tietenkin - taas kauneimmillaan.

Sädehtivä Natalie Portman. Ehkä upein violetin sävy. Voittajan ja äidin tyylikäs valinta.

En ole vilauttelun enkä varsinkaan suoranaisen paljastelun ylin ystävä, mutta Mila Kunis onnistuu pysymään hyvän maun rajoissa. Jäinen lilan sävy ja viehkot pitsikoristeet (sekä tietenkin täydellinen kroppa!) tekivät kokonaisuudesta yhden illan kauneimmista. Mila ei muuten juurikaan poseeratessaan hymyile, liekö syynä vain hieman vakavampi persoonallisuus vai jonkinlainen cool factor?

Gvinetti tuli tervehtimään meitä tulevaisuudesta. Näköjään onnistuu näyttämään hyvältä kuuasemallakin asuessaan.

Cate, oh Cate. Puku on erikoinen, mutta mielenkiintoisella tavalla. Mutta nainen puvun sisällä on vaan jotain niin komeaa ettei sanat riitä kuvailemaan.

Voisinko minäkin näyttää Helen Mirrenin ikäisenä Helen Mirreniltä?!

Minimalistinen puku, vihreät korvikset ja vähän tupeerausta hiuksiin. Kyllä Reese sen osaa, kauniilta näyttämisen taidon nimittäin.

Scarlett onnistui lähes täydellisesti. Taas tuo ihana violetin sävy ja erittäin vienot yksityiskohdat - mutta nuo hiukset???

Illan kauneimman pystistä taistelivat loppujen lopuksi Mila Kunis ja Hailee Steinfeld - ja kyllä se vain niin on, että 14-vuotias pesi koko konkkaronkan! Suorastaan jäätävä kokonaisuus, teini-ikäiselle sopiva ja silti näyttävä. Yläosan ohut kangas helmikirjailuineen, helman monet kerrokset, peeptoe-korkkarit... Ja kyseessä kuitenkin tytön ensimmäinen elokuvarooli ja tietenkin myös ensimmäinen Oscar-gaala.

Itse gaala oli siis melko mitäänsanomaton, liekö Golden Globeissa hostaamisesta hieman liikaa innostuneen Ricky Gervaisin perintö vähän Janet Jacksonin nipplegaten tapainen: mitään riskejä ei oteta, ei ainakaan pitkään aikaan... Anne Hathaway kikatteli, James Franco oli oma omituinen itsensä. Väriä iltaan toi myötähäpeän merkeissä Melissa Leo, joka sekoili kiitospuheessaan ja kiroilikin ihan mojovasti =D! Palkinnot menivät muuten oikein, Inceptionille teknisestä osaamisesta ja The King's Speechille sisällöstä, mutta 127 Hours olisi ansainnut parhaan laulun sekä parhaan editoinnin pystit.

Joka tapauksessa, hauskaa oli. Ensi vuonna uudestaan!

(Kuvat: Harper's Bazaar)

Through their eyes.

2011-02-25T19:04:00.003+02:00

Varsin pysäyttäviä videoita Christchurchistä:

Four days of aftermath: Kuinka kaikki tapahtui. Järistyksen keskeltä kuvattua.

On-site amputation saved a life: Kolme vierailulla ollutta lääkäriä pelasti pahasti loukkuun jääneen miehen amputoimalla hänen jalkansa läheiseltä työmaalta löytyneillä välineillä... Uskomatonta!!

Super loo hero: Naapuriapu on tarpeen kun koko naapurusto on ilman vettä - ja vessoja.

Chch.

2011-02-24T22:45:00.007+02:00

En voi uskoa uutiskuvia todeksi. Kaikki on mennyttä. Ei ole enää taloja, ei sähköjä, ei vettä (paitsi kaduilla tulvimassa), ei ruokaa. Ja jotkut vielä tämän hädän kehtaavat murtautua ihmisten koteihin ja niiden raunioihin ja varastaa! Perheet jonottavat lentokentillä ja täyteen lastatut autot valtateillä - pakko päästä pois!

Melkein päivälleen kaksi vuotta sitten yövyin Christchurchin YHA-hostellissa. Tänään sieltä on kannettu (epävirallisten tietojen mukaan) kuolleita ulos. Hostellin katu näyttää tällä hetkellä tältä:

Toinen hotelli, jossa yövyin, oli upea, historiallinen Grand Chancellor Hotel, joka on kaupungin korkein rakennus. Siis oli, ennen kuin maanjäristys upotti sitä kolme metriä maan syvyyteen. Nyt tuo maamerkki nojaa pahaenteisesti itäänpäin, vain odottaen hetkeä, jolloin rakenteet eivät kestä enää. Onneksi ihmiset saatiin ajoissa ulos.

Jälkijäristyksiä tulee jatkuvasti. Lasit helisevät edelleen kaapeissa. Entä jos vielä tulee vähän isompi pommi?

Tuolla sortuneen kirkontornin alla on arvioiden mukaan ainakin 20 kadonneeksi ilmoitettua turistia. Aasialainen kieliopiskelijoiden ryhmä on kateissa. Paikallisia myös, paljon. Yhteensä ainakin 200 ihmistä on vielä löytämättä. Raunioista ei ole enää kuulunut elonmerkkejä. Äidit, isät ja lapset eivät tulekaan enää kotiin.

Koko viikkoni on mennyt ihan pilalle, ei juuri kiinnosta koulu eikä työt, vaikka eihän minun murehtimiseni mitään autakaan. Rakastan vain tätä kaupunkia niin suuresti, voisin helposti asua siellä vaikka loppuelämäni. Tai niin, en ehkä enää...

Laitan siis nyt silmät kiinni, iloitsen lukuisista ihmepelastuksista ja monien ihmisten epäitsekkäistä teoista toisten auttamiseksi. Ja toivon, että näen tänä yönä jotain muuta kuin tätä pahaa unta.

The Darkest Day.

2011-02-22T09:20:00.002+02:00

Heräsin vähän aikaa sitten. Jännittää. Täytyisi mennä pitämään tuntia uudelle luokalle. En oikein tykkää tästä työstä.

Silmäilin uutisotsikot. Ja yhtäkkiä sain hieman perspektiiviä omiin "ongelmiini". Vähän turhankin paljon.

Vain viisi kuukautta edellisestä. Tällä kertaa keskellä päivää. Ainakin 65 kuollutta, satoja loukussa sortuneissa rakennuksissa. Tiet, vesi ja sähköt poikki. Korvaamattomia vanhoja rakennuksia tuhoutunut, kuten keskustan upea katedraali. Niistä ihmiselämistä puhumattakaan.

Hang in there Christchurch. We love you.

Hello hurricane!

2011-02-14T11:34:00.006+02:00

Myötäeläminen on yksi ihmisen ihmeellisistä taidoista.

Koin taas pienen pisaran sen voimasta, kun kymmenen vuotta elämäni soundtrackiä maustaneet sandiegolaiset voittivat ensimmäisen Grammy-palkintonsa.

He ovat minulle kuin pussi jonkinlaista instant memories -jauhetta --- lisää vain heidän kolmas albuminsa ja olen välittömästi seelantilaisessa mintunvihreäksi maalattussa keittiössä (Luke tiskaa ja John häiritsee, tapansa mukaan), neljäs pitkäsoittonsa puolestaan vie minut kanadalaiseen nahkakalusteiseen olohuoneeseen (ulkona on kylmä muttei lunta, jouluvalot näyttävät hassuilta nurmikolla).

Jostain vaatehuoneen laatikosta löytyy varmasti vielä Tim Foremanin signeeraama postikortti.

Ja eilen yöllä, joskus yhden jälkeen, he hymyilivät punaisella matolla ihan saman näköisinä kuin silloin kauan sitten kun heihin tutustuin.

Congrats Switchfoot!

Bulla!

2011-02-07T15:30:00.003+02:00

Tänään iltapäiväaterian virkaa toimitti eilisestä reseptistä puolikkaalla annoksella väsätty pulleroinen.

Teekuppi, jonne ainekset sörssäsin.

Minuutin mikrotuksen jälkeen. Tuli jopa aivan täydellinen reikä keskelle!

Joten sisus täyteen vadelmia ja eiliset kermavaahdonloput päälle.

Rakenne on siis pesusienimäinen, mutta maku aivan kuin pullassa. Ja mikä parasta, tämä on oikeaa ravintoa, eikä mitään surkeaa vehnäjauhohöttöä, jonka jälkeen mahaan sattuu...

Bon laskiaisappetit!

Jauhoton leipomus.

2011-02-06T15:20:00.004+02:00

Olen noudattanut uutta ruokavaliotani nyt vuoden verran, välillä tiukemmin, välillä repsummin. Olo on kuitenkin ollut koko ajan todella hyvä, joten jatkan tällä linjalla. Sairauskin on mielestäni pysynyt kohtuullisen hyvin kurissa. Viljat olen jättänyt kokonaan pois, sillä ne näyttäisivät vaikuttavan negatiivisesti. Mistään ei kuitenkaan ole tarvinnut luopua - söin juuri äsken laskiaispullankin (ohje sovellettu karppaus.infosta löytyneestä reseptistä, en löytänyt alkuperäistä enää, mutta kaikki kunnia sinne)!

Laskiaispulla

2 rkl voita sulatettuna
2 rkl mantelijauhetta
2 rkl soijajauhoa tai kookosjauhoa
0,5 tl jauhettua kardemummaa
0,5 tl kanelia
0,5 tl leivinjauhetta
veitsenkärjellinen steviaa
1 kananmuna

Tarjoiluun

kuohukermaa + steviaa
vadelmia

Sulata voi mikrossa. Lisää kuivat aineet. Viimeisenä kananmuna. Sekoita tasaiseksi massaksi. Kuumenna mikrossa muro/jäätelökipossa n. 1,5 minuuttia. Kumoa pulla lautaselle, halkaise ja täytä kermavaahdolla ja vadelmilla.

Kaloreita annoksessa on päälle 500, mutta tämä onkin kokonainen ateria, ei herkku! Tämän kun syö nälkäänsä, saa juuri sopivasti hiilareita (11 g), proteiinia (22 g) ja rasvaa (55 g), eikä tarvitse syödä moneen tuntiin (itse syön kolme kertaa päivässä 5-6 tunnin välein). Puhumattakaan mantelien terveellisyydestä ja sokerittomuuden ja viljattomuuden hyödyistä...

Tätä teen nyt laskiaisaikaan varmasti toistekin! Ensi kerralla yritän muistaa kuvata lopputuloksen... Ennen kuin katoaa parempiin suihin ;).

127 Hours.

2011-01-31T14:37:00.012+02:00

Aron Ralston

Aron Ralstonin tarina tuli tutuksi ihmisille ympäri maailmaa vajaa vuosikymmen sitten. Hollantilainen turistiperhe törmäsi kanjoniretkellään sekavaan, vertavuotavaan nuoreen mieheen, joka vammoistaan huolimatta raahautui määrätietoisesti eteenpäin huutaen: "I NEED HELP!". Kahden tunnin vaelluksen kuluttua, juuri kun he olivat pääsemässä takaisin ajokelpoiselle tielle, helikopterin ääni kaikui erämaan yllä. Vasta silloin alkoi selvitä, mitä miehelle oli oikeastaan tapahtunut, mutta sen uskomiseen meni häneltä itseltäänkin aikaa - niin käsittämätön viikko hänellä oli takanaan.

Nyt elokuvissa pyörivä 127 Hours kertoo Aronin tarinan koko kauheudessaan ja kauneudessaan. En nyt spoilaa tämän enempää, mutta sen sanon, että jos piti elokuvasta Into The Wild, tämä on a must-see. Älkää etukäteen pelätkö, jos kuulette huhuja näytöksiin pyörtyneistä ihmisistä. Toki katsojan kannattaa valmistautua henkisesti, mutta kyseinen kohtaus on suhteellisen lyhyt ja mielestäni koko elokuva Aronia kunnioittava (olisi mautonta mässäillä hänen todellisilla kärsimyksillään, mutta toisaalta niin olisi niiden kaunistelukin). Mutta kyllä minuakin mahasta otti, herkimpien kannattaa varmasti varautua inhottaviin tuntemuksiin.

Tämä on elokuva ihmisruumiin ja ennen kaikkea ihmismielen uskomattomasta venymiskyvystä. Elokuva miehestä, joka halusi elää. Elokuva, joka jättää sanattomaksi.

James Franco Aron Ralstonina.

Oscar-ehdokkuus napsahti täysin ansaitusti, ja vaikka palkinto mennee Colin Firthille, on ehdokkuuskin hieno tunnustus tarinalle ja Francon suoritukselle.

Jos tarinan tietää jo tai spoilaus ei haittaa, täältä voi katsoa dokumentin tapahtumista Aronin itsensä kertomana.

Holokaustin muistopäivä.

2011-01-27T19:00:00.002+02:00

27.1.1945 Neuvostoliiton joukot vapauttivat 7000 vankia Auschwitz-Birkenaun leiriltä.

Tänään muistamme heitä, jotka eivät selvinneet.

האוניברסיטה העברית בירושלים

2011-01-26T16:15:00.003+02:00

Juuri ennen joulua olin kovin allapäin. Koulu tuntui mahdottoman vaikealta, illat pitkiltä ja pimeiltä ja rahatilanne surkealta. Lisäksi apurahahakemukseni Haifaan meni mönkään, sillä tutkintotodistukseni ei saapunut ajoissa.

Mutta nämä muutamat hassut tammikuun päivät ovat muuttaneet paljon. Harjoittelu ahdistaa yhä, mutta nyt tajuan kuinka vähän sitä on enää jäljellä. Sen jopa ehkä kestää. Ulkona on paistanut jopa aurinko ja työvuorojakin saan taas ottaa ilman Kelan kaameita sanktioita. Lontoossa odottaa huippukonferenssi toukokuussa kera kiivi-ystävien. Ja eilen sain sähköpostia apurahasta, joka on 2,5-kertainen aikaisempaan verrattuna ja joka veisi minut...

...Jerusalemiin. Opiskelisin hepreaa viisi viikkoa kesä-heinäkuussa hyvin kansainvälisessä porukassa. Joten, todellakin laitan paperit menemään ja sormet ristiin!

Kyllä tästä vuodesta vielä hyvä saadaan.

Aamulla lunta.

2011-01-19T20:39:00.001+02:00

Talvi on niin halutessaan upeaa aikaa.

I'm gonna say it like a man.

2011-01-15T23:08:00.004+02:00

Yaelianin kommentista muistin jo unohtamani sarjan, jossa Bryan todellakin joitakin vuosia sitten esiintyi. En katsonut October Roadia loppuun asti (minkä muuten voisikin tehdä), mutta tätä ensimmäisen kauden kolmannen jakson kohtausta en ikinä unohda. Ehkä söpöä! Ja mahtava Bostonin biisi! (En tajua tuota pikkutyttöä, miten joku ei voisi ihastua tuommoiseen esitykseen :D?)

Päivän kaunein.

2011-01-13T22:55:00.002+02:00

Bryan Greenberg.

Joululahja.

2011-01-11T22:27:00.002+02:00

Uusi vuosi oli jälleen kerran sopiva hetki korjata liian hiilihydraattipitoiseksi lipsahtaneet syömistavat (vhh:ta käytetään minun kohdallani migreenien vähentämiseen, mutta eipä se solakampi vyötärökään haittaa)(sitä paitsi, miksi haluaisin syödä ylenpalttisesti teollisesti prosessoitua moskaa?). Joulupaketista paljastunut raakasuklaasetti olikin erittäin mieluinen lahja!

Sulatetaan kookosöljy vesihauteessa.

Viskataan agavesiirappi joukkoon.

Lisätään kuivat aineet ja sekoitetaan hyvin.

Täytetään muotit esimerkiksi mustikoilla ja vadelmilla.

Valetaan suklaamassa päälle, pakastimeen noin tunniksi ja tadaa - kaikki kaakaon sadat ravintoaineet ovat tuhoutumattomina käytettävissäsi. Varsin herkullisessa muodossa vieläpä!

Pieniä, tärkeitä.

2011-01-09T19:43:00.007+02:00

Vaikka koko ajan väsyttää ja koulujutut ahdistaa, ja vaikka aivan liian usein sitä huomaa haaveilevansa vaikkapa toukokuusta jolloin nämä piinaavat pedagogiset opinnot ovat vihdoin ohi, ja vaikka huomenna KELLO 8:00 on hammaslääkäri (joka aloittaa paikkaamisten ja viisaudenhampaiden poistojen sarjan), on elämässä silti paljon pieniä mutta tärkeitä asioita mistä iloita. Myös vuonna 2011 =).

Ystävät, ne lukumäärältään vähäiset mutta sitäkin ihanaisemmat, pitävät akuuttia kaukokaipuuta potevan järjissään. Ei tarvinne sen kummemmin selittää.

Pitkään haaveilemani laukku (tosin Cambridgeä halvempana mutta silti aitonahkaisena versiona) aivan itse suunnitellulla tuunauksella ilahduttaa.

Black leather satchel, plus todella esteettinen ovenkahva... Tein siis hihnaan ylimääräisen reiän, sillä kannan tätä hieman ylisuurta laukkua mielummin olalla kuin olan yli.

Ja jottei ylimääräinen hihnanpätkä lentelisi missä sattuu, kieputtelin siihen tällaisen virityksen. Meikäläisestähän voi vielä tulla laukkukorujen suunnittelija ;).

Loskan keskellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin saapastella ympäriinsä Vagabondin maihareissa. Puetaan pillifarkkujen, pitkien toppien ja valuvien villatakkien kanssa. Värimaailmana vihreä, harmaa, musta, petrooli, malva.

Sitä paitsi, ei kai kukaan voi murjottaa, kun kotona odottaa tämmöinen naama:

Kaká eli tuttavallisemmin Kakkis (7 kk).

Ihan hyvin.

2010-12-31T16:22:00.006+02:00

Vuoden viimeisenä päivänä on kai tarkoitus muistella mennyttä ja odottaa tulevaa.

Valitettavasti tästä vuodesta minulla ei ole muuta sanottavaa kuin, että olin väärässä paikassa, vaikkakin tekemässä oikeaa asiaa. Kaikki on ollut ihan hyvin. Mutta minua ei ole luotu elämään ihan hyvin.

Sama meininki jatkuu ensi vuonna, joten syytä juhlaan ei ole. Odotan vain matkojani, toivottavasti eteläiseen Ranskaan, Lontooseen ja Israeliin.

Siispä toivotan itselleni hyvää uutta vuotta 2012, jolloin olen taas vapaa tulemaan ja menemään. Enää 365 päivää.

Itsestähän se olisi kiinni, mutta sisäinen optimistini uinunee talviunta siihen asti.

Ehkä vuonna 2011 näen taas Florianin :).

End.

2010-12-17T12:19:00.003+02:00

Päivän paras piisi poikaystävältäni =). Valitettavasti apurahahakemukseni Haifan yliopistoon meni mönkään, sillä tutkintotodistukseni ei tullut ajoissa... Mutta yritetään sitten jotain muuta kautta.

Nyt alkoi joululoma. Ja sen todistuksenkin haen tänään. Ei hullumpi päätös ei-niin-kivalle vuodelle 2010. Vuoden päästä haen toivottavasti sen maisterin paperin näihin samoihin aikoihin - ja sitten onkin taas koko maailma mun.

Myytävänä.

2010-11-29T00:28:00.002+02:00

Myytävänä kuvan kaltainen Olympus SP 600uz. 12 megapikseliä, 15x zoomi, paljon efektejä yms. sekä manuaalisäädöt. Lähes käyttämätön, takuuta jäljellä ensi kesään. Paljon kevyempi kuin miltä näyttää ;)! Kaikin puolin hyvä peruskamera. Sijaitsee Tampereella. Saa tarjota!

Kutsumus.

2010-11-18T22:05:00.004+02:00

Päätös on kypsymässä. Hiljalleen, rauhassa. Kuin joulukalkkuna uunissa (sikaa ei meillä syödä =D)(tosin vain siksi että se on järjettömän pahaa lihaa). Oikeastaan kohtaloni sinetöitiin jo 3.9.2002, jolloin ensi kertaa astuin Elämäni Maan kamaralle. Ei sen jälkeen muut maat ole kelvanneet, eivät pidemmäksi aikaa. Tuntuu kuin olisin syväjäässä, vain odottamassa sitä päivää, kun olen valmis palaamaan Kotiin. Mahtava viikonloppu Berliinissä vanhojen ystävien kanssa vain vahvisti tuntemustani siitä, että meillä on vielä paljon koettavaa yhdessä.

New Zealand is calling me by name. And I will answer her: yes. Lord willing.

Checkpoint Charlie.

2010-11-08T21:36:00.001+02:00

Mieletön paikka. Kertamakaikkiaan.

Yom rishon.

2010-10-24T14:38:00.005+03:00

Antonian innoittamana yritin kirjoitella hepreaa hieman paperillekin, kirjaimet kun ovat käsin kirjoitettuina ja painettuina eri näköisiä. Vaikeaa hommaahan tämä, varsinkin kun ei oikein ole käsialanäytteitä joihin verrata. Yritän katsoa mallia kirjasta, raapustan kieli keskellä suuta, mutta eivät ne oikein samalta näytä. Tai edes luonnollisilta, ihme välejä ja eri kokoisia kirjaimia - en ole edes varma, mitkä ulottuvat viivan alle ja mitkä eivät =). Ihan kuin olisi taas ekaluokkalainen! Mutta kyllä se tästä, täytyy vain harjoitella.

Sanokaas te ihanat heprean taitajat, saako tuosta "puhelinkeskustelusta" mitään selvää? Onko mikään sanoista tai kirjaimista väärin?

L/Unta.

2010-10-22T21:40:00.002+03:00

Näen paljon unia. Hyvin erikoisia, mutta silti todentuntuisia.

Viime yönä näin unta ihmisestä, jota en ole kolmeen vuoteen nähnyt. Heräsin outoon oloon, levottomuuden ja surullisuuden yhdistelmään.

Ulkona katot olivat kuurassa ja ilma kirpeää.

Ja niin se iski. Syysmasennus, kolmenkympin kriisi, joulun odotus ja uuden vuoden inho. Kaikki yhdessä sekavassa rykelmässä valmiina horjuttamaan syntymälahjaksi saamaani huoletonta ja onnellista luonnetta.

Onneksi tiedän, että se on ohimenevää. Vai pitäisikö sanoa ohikiitävää? Täytyy nauttia tästäkin olotilasta. Kaikelle on aikansa. Haikeudellekin.

Kahden viikon päästä Berliinissä Seelanti-ystävien kanssa. Kyllä minä siihen asti selviän.

Should've been after you.

2010-10-10T02:22:00.003+03:00

Yhdeksän vuotta sitten ihastuin palavasti minua 5 viikkoa vanhempaan, isonenäiseen, erään mielikuvitusvaltion prinsessan perässä juosseeseen poikaan, mutta hän katosi pian ensikohtaamisemme jälkeen maailmankartalta jonnekin, ties minne. Aina joskus muistin miettiä, mitä hänelle kuuluu.

Tänään törmäsin häneen sattumalta, Youtubessa. Tunnistin hänet heti, niin saman näköinen hän on edelleen - kaunis kuin mikä. Mutta sitä en tiennyt, että hän on näin lahjakas musiikinkin saralla!

Oh marry me Robert! Tuli ihan teinifanitusajat mieleen =). Toiset vaan on viehättäviä, aina. Ei sitä osaa selittää miksi. Onneksi ei tarvitsekaan.

Ope, ope!

2010-10-07T23:39:00.003+03:00

Ei mitään uutta länsirintamalla. Radiohiljaisuus on joskus hyvä asia. No news is good news.

Mutta tänään järähti hieman. Pidin nimittäin elämäni ensimmäisen oppitunnin. Puoliksi kylläkin. Luojan kiitos ei tarvinnut olla siellä edessä yksin! Ajattelin koko ajan vain itseäni - mitäs mä nyt teen, mitäs mä nyt sanon. Ehkä hei niitä oppilaitakin kannattaisi kuunnella ja katsella... Varsinkin kun osa niistä sanomistani asioista oli täysin järjettömiä. Muutama tenkkapoo-tilanne tuli, enkä tosiaan tiennyt mitä tehdä. Improvisoin sitten vain jotain, ja vaikka ratkaisuni eivät erityisen hyviä olleet, eivät ne mitään täyskatastrofeja aiheuttaneet. Tästä jatketaan siis.

Opettajaharjoittelun ensimmäinen osio alkaa olla lopuillaan, huomenna kuuntelen pari tuntia, ja maanantaina pidän parin kanssa yhden. Sitten palaveerataan yliopistolla ja sitten on SYYSLOMA. Mikä ihana, siunattu sana.

P.S. Mie - vastasin opettajakysymykseesi tuonne kuvahaastepostaukseen - huomasin kommenttisi vasta nyt!

Ich bin...

2010-09-18T23:06:00.002+03:00

Sain aamulla idean ystäväni Facebook-statuksesta.

Illalla olin jo lentolippuja ja hotellivarausta köyhempi.

Ja seitsemän viikon päästä olen taas yhtä mahtavaa reissua rikkaampi!

Onko kellään mitään hyviä vinkkejä... BERLIINIIN? Minulle uusi kaupunki + kasa tuttuja kiivi-ihmisiä on resepti, jolla ei voi mennä pieleen. Perjantai ja lauantai menevät konferenssissa, mutta sunnuntaina on sitten aikaa lorvailuun... Toivottavasti uusien ja vanhojen ystävien kanssa. Tähän lasketaan päiviä =)!

Vieno toivomus.

2010-09-13T00:15:00.005+03:00

Hei sinä elämääsi kyllästynyt ihminen. Ethän viitsisi purkaa pahaa oloasi, kiirettäsi, stressiäsi, lastesi huonoa koulumenestystä, pomosi kiukuttelua, vesisadetta, sulanutta jäätelöäsi tai muuta ketutuksen aihetta minuun, viattomaan asiakaspalvelijaan, joka ei voi työpaikkansa järjestelyille mitään.

Jos tulet lähiön ainoaan auki olevaan pikkukauppaan sunnuntaina iltapäivällä, voit joutua odottamaan kassalla minuutin, jopa useamman, sillä välin kun liikkeen ainoa työntekijä purkaa sormet verillä pilaantuvia tuotteita kylmään, jotta sinun ostostesi kylmäketju ei katkeaisi, ja viimeisillä voimillaan kuittaa kohtuuttoman pitkän, täysin yksin hoidettavan listan ensimmäisen tehtävän suoritetuksi. Ja juoksee sen jälkeen kassalle. Ja sen jälkeen seuraavan tehtävän kimppuun. Ja sen jälkeen kassalle. Ja sen jälkeen hommiin. Ja sen jälkeen kassalle. Parin minuutin välein. Yksin. Koko päivän. Ilman taukoja, jotka muuten lain mukaan minulle kuuluvat, mutta joita olen liian kiltti pitämään. Mutta ehkä jo ensi kerralla, kun sinä tulet asiakkaaksi, saatankin laittaa lapun kokonaan luukulle.

Palaan 15 minuutin kuluttua. Jos tämä ei käy sinulle, voit valittaa Jurvan kunnalle.

One of the happiest days of my life.

2010-09-05T12:51:00.003+03:00

I miss my Middle Earth. I miss the pictures of Middle Earth I had on my old computer. But this little gem was safe on a disc I found today.

Matamata, New Zealand. *SIGH*

Lavvantai.

2010-09-04T13:36:00.004+03:00

En ole ihan varma mistä tämä haaste on lähtenyt kiertämään, mutta tehdään nyt kun aikaa on :).

The hair you would die for?

Your dream place to live?

The way you would like to spend most of your days?

Things you would like to have?

The person you would love to look like?